muutokset puhuttaessa mahdollisia

TUL:N SAVON PIIRIN JUHLAPUHE

60-VUOTISJUHLA 9.10.2010

Matti Ahde

Suomalaisten urheilujärjestöjen historiaa voidaan pitää täysin ainutlaatuisena. Suomalaisen urheilun järjestöelämän historialliset vaiheet poikkeavat kaikkien muiden kansakuntien vastaavista vaiheista. 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten dramaattiset, osittain kansalaissodan ympärille kietoutuneet ja urheiluunkin ulottuneet vaiheet ovat varmaan meillä kaikilla muistissa. Veriset historialliset vaiheet ulottivat lonkeronsa myös Työväen Urheiluliitto perustamiseen 26. tammikuuta vuonna 1919, eivätkä vaikeudet ole suinkaan siihen loppuneet. Vain nuo menneen ajan vaiheet tuntien voi käsittää, kuinka vaikeaa urheilun järjestöllinen kehittäminen on ollut.

20-30-luvuilla TUL:n yhteydet porvarilliseen urheiluliikkeeseen olivat kokonaan katki. Työväen Urheiluliiton toimipaikat olivat työväentaloilla ja se aiheutti Suomen historiassakin hyvin tunnettuja väristyksiä, etenkin Lapuan liikkeen ja IKL:n keskuudessa, joilla oli merkittävä rooli suomalaisen urheiluelämän järjestörakenteessa ja joita vastaan Suomen entinen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen joutui kamppailemaan koko elämänsä ajan. Ehkä tässä yhteydessä on syytä mainita, että urheilu muodostui sellaiseksi alueeksi, jossa Kekkonen ei koskaan saanut tahtoaan läpi. Hän korosti aina TUL:n itsenäisyyden oikeutusta ja piti suomalaisessa urheiluelämässä tätä niin sanottua lajiliittomallia oikeana mallina, johon liittyi itsenäisen TUL:n mukanaolo.

Kun 50-luvun puolivälin jälkeen TUL hajosi, alkoi myös koko sosialidemokraattisen liikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen hajoaminen ja seurasi erittäin vaikeat historialliset ajat. TUL:n hajoamisen aiheuttaja oli lajiliittokysymys. TUL ei hyväksynyt, että TUL:n omat seurat liittyvät SVUL:n alaisiin lajiliittoihin. TUL liittyi SVUL:ään kuulumattomiin lajiliittoihin, joihin kuului muun muassa Palloliitto. Hajonneen työväenliikkeen osien kokoaminen aloitettiin, mutta prosessit olivat pitkiä ja vaikeita. Onhan paljon helpompaa hajottaa kuin koota yhteen. SAK eheytyi järjestöistä ensimmäisenä, sen jälkeen sos.dem. puolue ja vasta vihonviimeisenä 20 vuoden jälkeen Työväen Urheiluliitto. Eheytyneen Työväen Urheiluliiton historian suurin liittojuhla järjestettiin Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1979. Tästä alkoi TUL:n uusi vahva tuleminen suomalaisen urheiluelämän johtoon. Vuonna 1994 pystytetty uusi urheilujärjestörakenne rakentui vahvojen lajiliittojen varaan. Itse asiassa tätä mallia voidaan pitää Urho Kekkosen ajatuksen toteutumisena ja TUL:nkin pitkän historian tavoittelemana ratkaisuna.

Nyt elämme aikaa, jossa meillä alkaa olla edellytykset luoda rauhallinen katse menneisyyteen ja ymmärtää urheilujärjestöjen historiaa ja sitä kautta myös suomalaisen urheiluelämän tätä päivää.

Samalla, kun haluan onnitella Työväen Urheiluliiton Savon Piiriä sen 60-vuotisjuhlan johdosta, niin haluaisin omistaa tämän puheenvuoron arvioidakseni viimeisen 20 vuoden tapahtumia, kuten SVUL:n kuolemaa ja SLU:n perustamista sekä TUL:n roolia tässä prosessissa.

Kun pohditaan TUL:n tavoitteiden toteutumista tuossa rakenneuudistuksessa, nostaisin esille eräitä kulmakiviä, jotka mielestäni toteutuivat juuri niin kuin olimme pohtineet. Ensinnäkin byrokraattinen keskusjärjestörakenne purettiin. Maahan perustettiin vuonna 1994 kevyellä rakenteella toimiva edunvalvontaorganisaatio Suomen Liikunta ja Urheilu ry. Toisen vaihtoehtona olisi ollut keskusjärjestötyyppinen malli, jota varsinkin eräät SVUL:n tahot pyrkivät aktiivisesti toteuttamaan, ja johon kuului lähes sadan vuoden ajan ajatus TUL:n lakkauttamisesta.

Lajiliittojen kanssa tehdyissä sopimuksissa turvasimme myös TUL:n oman lajitoiminnan kehittämisen. Liiton ongelmana on tosin ollut epäoikeudenmukaisen kohtelun synnyttämä voimavarojen vähyys. Tosiasia on, että TUL ei voinut panostaa lajitoimintaan siinä määrin kuin kentällä olisi ollut toivomuksia. Myös piirijärjestöjen toiminnan tukeminen on ollut vähäistä. Tästä huolimatta on todettava, että TUL:n taloudellinen tasapaino oli yksi keskeinen tekijä, joka piti TUL:n pystyssä porvarivallan puristuksessa.

TUL:n valtioapu oli vuonna 1992 vielä 31 miljoonaa markkaa, vuonna 1993 se putosi 26 miljoonaan markkaan. Vuonna 1994 valtionavun taso romahti täysin, se oli enää 7,5 miljoonaa markkaa. Vuosien 1993-1994 tappiot katettiin omalla pääomalla – ei lainarahalla.

Vuoden 1994 alusta Suomessa astui voimaan liikunnan järjestörakenneuudistus, johon sisältyi kolme oleellista osaa. Ensinnäkin TUL:n seurat liittyivät SVUL:sta irtautuneisiin lajiliittoihin. Toiseksi perustettiin liikuntajärjestöjen yhteinen edunvalvontaorganisaatio, Suomen Liikunta ja Urheilu ry. Kolmanneksi muodostettiin kahdeksan yhteistä alueellista palveluorganisaatiota, joiden ensisijainen tehtävä on toimia valtakunnallisten liikuntajärjestöjen keveinä alueellisina palveluyksikköinä.

Haluan korostaan kahta TUL:n toiminnan suuntaamisen kannalta olennaista seikkaa. Ensinnäkin haluan korostaa sitä, että TUL:n on tullut toimia uudessa rakenteessa yhteistyöhakuisesti ja avoimesti kaikilla uusilla foorumeilla niin lajiliitoissa kuin SLU:ssakin. Olemme menneet tosissamme mukaan näiden organisaatioiden työhön. Yhtenä keskeisenä tehtävänämme on huolehtia siitä, että niin lajiliitot ja SLU onnistuvat niissä tehtävissään, jotka niille järjestörakenneuudistuksen yhteydessä määriteltiin.

Toinen asia, jota haluan tässä yhteydessä erityisesti korostaa, on että TUL:n omaa toimintaa tulee vahvistaa ja laajentaa erityisesti juuri niillä sektoreilla, jotka TUL:n rooliksi tässä uudessa rakenteessa sovittiin. On tärkeää, että TUL:n seurat saavat toimintaansa liittyvät peruspalvelut juuri TUL:n kautta niin nuorisotoiminnan, kuntoliikunnan kuin seuratoiminnan kehittämisenkin osalta. TUL:n seurojen parhaat urheilijat ja valmentajat saavat sitten kilpa- ja huippu-urheilutoimintaan liittyvät palvelunsa jatkossa pääosin lajiliitoista.

Työväen Urheiluliitolla on ollut suomalaisessa liikuntaelämässä tärkeä rooli liikuntapoliittisen keskustelun kriittisenä käynnistäjänä ja ylläpitäjänä ja liikunnan ja muun yhteiskunnan välisten yhteyksien tunnistajana. Mielestäni nyt on tultu vaiheeseen, jossa on syytä käydä perusteellista arvokeskustelua koko liikunnan yhteiskunnallisesta olemuksesta ja merkityksestä. Me tarvitsemme liikunnan yhteiskunta-analyysiä ja selvästi työväenliikkeen arvomaailmasta lähtevää liikuntapolitiikkaa tulevaisuuden Suomessa, mikäli haluamme, että kaikilla kansalaisilla myös jatkossa on tasavertaiset mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen taloudellisesti ja sosiaalisesti turvatussa toimintaympäristössä. Tähän keskusteluun toivoisin TUL voimakkaasti osallistuvan.

On aivan selvää, että myös liikuntakulttuurin sisällä periaatteelliset arvoristiriidat tulevat lähivuosina ennemminkin lisääntymään kuin vähenemään. Suomalainen liikuntaelämä ja erityisesti kansainvälinen liikuntakulttuuri on monella tavalla pirstoutumassa ja hajaantumassa. Voi jopa olla, että huippu-urheilun siivu on hiljalleen irtaantumassa muusta liikuntatoiminnasta omaksi itsenäiseksi lähinnä kaupallisin ehdoin toimivaksi kokonaisuudekseen.

Tässä uudessa liikunnan järjestötilanteessa on mielestäni erityisen tärkeää se, että TUL:n ja muun työväenliikkeen välinen järjestöllinen yhteys säilyy ja tiivistyy entisestään. TUL:n seuroista voidaan parhaimmillaan muodostaa ne työväenliikkeen yhdessäolo- ja kasvatusorganisaatiot, joiden varaan koko työväenliikkeen järjestöllistä voimaa ja kasvatustyötä voidaan tulevaisuudenkin Suomessa rakentaa.

Hyvät toverit,

Tässä joitakin aikoja sitten alkukesästä minua haastatteli Yleisradion urheilutoimittaja suomalaisen huippu-urheilun tilasta. Vastasin, että suomalaisen huippu-urheilun tilaa ei voi tällä hetkellä ylistää. Siinä on moni heikkouksia, joita nyt pohditaan Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaamien ja rahoittamien selvitysten kautta. Edelleen minulta kysyttiin SLU:n roolia tässä yhteydessä ja minä vastasin, että SLU:lla ei ole eikä pidä tulla roolia suomalaisessa huippu-urheilussa. Ainoastaan voidaan mutkan kautta kautta todeta tätä vaikutusta, että SLU:n luonne on muuttunut sellaiseen suuntaan, joka ei ollut tämän SLU:n perustamissopimuksen hengen mukainen eli kevytrakenteinen edunvalvonnan toimija. SLU:n aluejärjestöt ovat paisuneet lyhyessä ajassa mielestäni liian isoiksi organisaatioiksi ja vievät voimavaroja, jotka ovat pois suomalaisen käytännön urheilun kehittämishankkeista. YLEn uutinen kuitenkin välittyi katsojille aivan toisella tavalla kuin tässä kuvasin.

En malta olla kommentoimatta tästä uutisesta syntynyttä keskustelua, kun TUL:n puheenjohtaja Paatero kiiruhti seuraavana päivänä julistamaan voimakkaan mielipiteensä vahvan SLU:n puolesta. Hänen mielestään SLU:lla on selvä rooli suomalaisessa liikuntakulttuurissa ja sen rooli on monipuolistunut. "Sopimukset SLU:ta vain kevyenä edunvalvontaorganisaationa, jossa lajiliitoilla on vahva ote, ovat aikansa eläneitä", paukauttaa Paatero. Tähän lauseeseen toivoisin TUL:n väen ja laajemminkin suomalaisen urheiluväen pysähtyvän. Tämä ei voi olla TUL:n kanta, eikä tämä ole suomalaisten urheilujärjestöelämän etu. Tässä hyvä ystäväni ja edustajatoverini Paatero lausuu mielestäni historiattomasti ja kokemattomasti asiaa, joka ei ole TUL:n kantojen eikä suomalaisen urheilujärjestelmän edun mukainen. Edelleen hän lausuu, että lajiliittojen valtaa kasvattamalla ei huippu-urheilun tasoa nosteta. Tämäkin on omituinen lausunto. TUL:n ja oma kantani on, että nimenomaan vain ja ainoastaan lajiliittojen kautta suomalainen huippu-urheilu saadaan uuteen nousuun. Tähän työhön ei tarvita Suomen Liikunta ja Urheilua. Suomalaisen huippu-urheilun koordinaatio täytyy säilyttää ja sitä vahvistaa Suomen Olympiakomitealla.