|
PEKKA HAHL JATKAA TUL:N PIIRIN JOHDOSSA
TUL:n Savon piiri valitsi 18.4. Kuopiossa pidetyssä kokouksessaan
piirihallituksen johtoon jo toiselle kaksivuotis kaudelle Warkauden
Jalkapalloklubi - Warkaus JK:n puheenjohtajan Pekka Hahlin. Myös
varapuheenjohtaja on entinen Maija-Liisa Rytkönen Kuvansin Kuohusta.
Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Raimo Hakkarainen (PAVE ry
Iisalmi), Päivi Huttunen (Sorsakosken Teräs), Sari Niskala (Pieksämäen
Pyrintö), Jorma Nyyssönen (Leppävirran Urheilijat) ja Tuomo YläKorhola
(Petosen Nallet). Hallituksen yleisvarajäsenet ovat Pasi Kankkunen
(Varkauden Tarmo) sekä Arto Seppälä (Mikkelin Kissat).
"TUL:n Savon piiri on maantieteellisesti erittäin laaja. Pohjoisin
jäsenseura on Vieremällä, eteläisin Mäntyharjulla. Olemme jäsenenä sekä
SLU:n Pohjois-Savon että Etelä-Savon aluejärjestöissä. Maantiede tuo
omat paineensa seurojen edunvalvonnasta ja palveluista huolehtimiseen.
Senkin vuoksi pyrimme saamaan hallituksen jäsenet tasapuolisesti eri
puolilta piiriä. Tavoitteessa onnistuttiinkin kohtuullisesti", sanoi
uudelleen valittu puheenjohtaja Hahl.
Piirin toimintatavoitteista Hahl mainitsi päällimmäisenä alueellisen Seurakehittämishankkeen, jossa Savon piirin lisäksi ovat mukana neljä muutakin TUL:n Itä-Suomen piiriä.
Kokouksessa nimettiin myös piirin edustajat kesäkuussa pidettävään TUL:n Liittokokoukseen Poriin, luovutettiin TUL:n kultainen ansiomerkki Varkauden Tarmon Matti Semille sekä palkinnot piirin vuoden 2006 parhaille urheilijoille ja ansioituneille seuratoimijoille.
Miesurheilija, mottoripyöräilijä Eki Kaulamo, Varkaus Racing Team
Naisurheilija, luistelija Tarja Nuutinen, Leppävirran Urheilijat
Poikaurheilija, nyrkkeilijä Sakari Lähderinne, Iisalmen Urheilu-Vesat
Tyttöurheilija , yleisurheilija Miia Kuokkanen, Leppävirran Urheilijat
Seuratoimintapalkinto, Varkauden Tarmon taitoluistelujaosto
Seuratoimijat; Sylvi ja Tauno Vepsäläinen, Syvänniemen Nousu
|