1. Suomen teollistuminen vuosisadan vaihteessa

1.1 Teollistumisen yleiset edellytykset

Viime vuosisadan puolivälin tienoilla autonominen Suomi oli vielä lähes puhtaasti maatalousyhteiskunta. Teollisuuden ja palveluiden osuus oli kaikkiaan hyvin pieni ja väestön ylivoimainen enemmistö sai elantonsa alkutuotannosta eli maa- ja metsätaloudesta. 1800-luvun jälkipuoliskolla tilanne alkoi kuitenkin varsin nopeasti muuttua. 1860-lukua on tavallisesti totuttu pitämään vedenjakajana, joka erotti aikaisemman maatalousvaltaisen ja "pysähtyneen" Suomen teollistuvasta ja kaupungistuvasta Suomesta. Tuolla vuosikymmenenellä nopeutunut yhteiskunnallinen murros ei kuitenkaan ravistellut vain talous- ja tuotantoelämää, vaan sen vaikutukset ulottuivat lähes kaikille elämänalueille.

Sääty-yhteiskunnan hajoaminen oli 1800-luvulla alkanut "perusmurros", johon vuosisadan vaihteen yhteiskunnalliset muutokset tavalla tai toisella kytkeytyivät. Mitä paljon puhuttu sääty-yhteiskunnan murtuminen sitten oikeastaan tarkoitti? Lyhyesti sitä voisi kuvata liikkuvuuden lisääntymiseksi monilla tasoilla: suuret nälkävuodet 1860-luvun lopussa pistivät ihmiset liikkumaan elantonsa perässä; maaseudun väestönkasvu ja liikaväestön ongelma laittoivat ihmiset etsimään työtä ja toimeentuloa muualta, muuttamaan pois kotiseudultaan jopa valtamerien taakse; talouselämän virkistymisen myötä lisääntyneet työ- ja koulutusmahdollisuudet (esimerkiksi teollistuminen, kansakouluasetuksen toteuttaminen ja oppikoulutuksen avartuminen) avasivat ihmisille tilaisuuden nousta vanhempiaan korkeampaan sosiaaliluokkaan ja lopulta uudet aatteet ja ideologiat antoivat mahdollisuuden kurkottautua vanhan uskonnon kautta muodostuneen maailmankuvan ulkopuolelle. Kaikki nämä piirteet merkitsivät muutosta verrattuna aikaisempaan pysähtyneeseen ja tiukkarajaiseen sääty-yhteiskuntaan.

Syvimmin suomalaista yhteiskuntaa kuitenkin mullisti teollistuminen. Sen edellytykset alkoivat hiljallen muotoutua vuosisadan puolivälin tienoilla eri lohkoilla tapahtuneiden muutosten seurauksena. Aatteellisen perustan muutoksille loi vapaamielisemmän liberalistisen ajattelutavan esiinmarssi. Liberalismin perusajatukset talouselämän osalta voidaan tiivistää ammatinharjoittamisen, sopimuksenteon ja omistamisen vapauteen. Näiden periaatteiden mukaisesti purettiin vähitellen 1800-luvun puolivälin jälkeen talloudellista toimintaa rajoittanut vanha ns. merkantilistinen lainsäädäntö. Huipentumana voidaan pitää vuoden 1879 elinkeinovapauslakia, joka lopullisesti poisti teollistumisen tiellä olleet lainsäädännölliset esteet.

Suomen teollistuminen liittyi kiinteästi koko Länsi-Eurooppaa ravistelleeseen muutokseen. Niinpä maamme teollisuuden kasvulle oli oleellisen tärkeää yleiseurooppalainen taloudellisen toiminnan vilkastuminen. Se lisäsi myös suomalaisen teollisuuden tuotteiden kysyntää ja loi uusia markkinoita vientiteollisuudelle. Erityisesti tuolloin vielä vaatimattoman teollisuutemme kehittynein osa, sahateollisuus hyötyi ulkomaisen kysynnän nopeasta ja jatkuvasta kasvusta. Toisaalta rahatalouden vähittäinen tunkeutuminen myös maaseudulle vilkastutti kotimaan kauppaa ja loi uusia markkinoita valtakunnan sisällä.

Eräs teollistumisen tärkeimpiä edellytyksiä oli riittävien pääomien saanti. Alkuvaiheissa nimenomaan pääomien niukkuus hidasti teollisuuden leviämistä, mutta hiljalleen tilanne parani.Liikkeelelähtöä helpotti myös se, että Käynnistysvaiheen keskeinen ala, sahateollisuus tuli toimeen suhteellisen vähällä pääomalla. Suomen Pankki helpotti luotonantoaan jo 1850-luvun lopulla, vuonna 1860 maamme sai oman rahayksikön ja pian sen jälkeen aloitti toimintansa myös useita liikepankkeja, joten pääomaa kasvavan teollisuuden tarpeisiin alkoi löytyä. Tärkeä teollistumisen edistäjä oli vielä 1864 annettu osakeyhtiölaki; tämä omistusmuoto nousikin nopeasti hallitsevaan asemaan Suomen teollisuudessa.

Teollistumisen alkuvaiheissa välttämätön tieto-taito oli monilla aloilla tuotava Suomeen ulkomailta. Noina vuosina tulivat Suomeen vielä nykyäänkin tunnetut liikenimet Finlayson ja Gutzeit. 1800-luvun jälkipuoliskolla kuitenkin jo kotimainen osaamisen taso oli noussut niin korkealle, että uudet yrittäjät olivat jo pääosin suomalaisia. Harvinaista tosin ei ollut, että tehtaisiin tuotiin vielä ulkomaisia työnjohtajia tai että itse opiskeltiin ja työskenneltiin ulkomailla ennen oman yrityksen perustamista.

Työvoimaa Suomessa sen sijaan oli riittävästi jo teollistumisen nousun käynnistyessä. Maataloudessa oli runsaasti ns. liikaväestöä, jota teollisuus ja vilkastuva talouselämä houkuttelivat palvelukseensa viime vuosisadan loppupuolelta lähtien. Syntyvyys maatalousväestön keskuudessa oli huomattavasti suurempi kuin muissa väestöryhmissä. Lisäksi maanjakosäännökset edistivät osaltaan tilattoman väestön syntymistä maaseuduille. Niinpä esimerkiksi vuosien 1880-1910 välisenä aikank noin 40% maaseudun väestönkasvusta purkautui yhtäältä ulkomaille suuntautuneeseen siirtolaisuuteen ja toisaalta muuttoliikkeeseen kaupunkehin. Teollisuuden tarvitsemasta työvoimasta ei ollut puutetta.

Lopulta Suomen teollistumista edistivät ratkaisevasti myös raaka-ainevarat, tosin melko yksipuoliset, sekä käyttövoiman saatavuus. Puutahan Suomessa on kautta aikojen ollut tarpeeksi. Puu- ja myöhemmin papriteollisuuden osalta raaka-aineongelmaa ei syntynyt; sen sijaan esimerkiksi metalliteollisuus vaati raaka-aineen tuontia. Käyttövoimaa taas saatiin alkuvaiheissa puusta ja vedestä, joita molempia maastamme löytyi yllin kyllin. Höyry puolestaan murtautui suomalaiseen teollisuuteen hieman ennen vuosisadan puoliväliä ja vieläkin merkittävämpi käyttövoima sähkö 1880-luvulta alkaen. Viimeksi mainittu otettiinkin meillä käyttöön - maamme suhteellisen myöhäinen teollistuminen huomioon ottaen - varhain, melkeinpä ensimmäisenä Euroopassa.

1.2. Mitä teollistuminen tarkoitti?

Suomen teollistuminen 1800-1900-lukujen vaihteessa voidaan jakaa karkeasti kahteen jaksoon. 1890-luvulle saakka kysymys oli pitkälti tavallaan teollisen tuotannon perustan luomisesta ja perusedellytysten kohentamisesta - eli juuri niistä taustatekijöistä, joista edellä oli puhetta. 1890-luvulta toiseen maailmansotaan ulottuvaa kautta puolestaan voidaan kutsua suomalaisen teollisuuden suurnousun ajaksi. Tuolloin teollisuuden osuus kasvoi lähes kaikilla mittareilla mitattuna: tuotannon määrä moninkertaistui; osuus ulkomaan viennistä kasvoi; työvoiman määrä lisääntyi ja väestön elinkeinorakenne muuttui.

Seuraava kuvio kertoo selkeästi, miten teollisuuden ja käsityön tuotanto kasvoi voimakkaasti nimenomaan 1880-luvun lopulta lähtien.

Kuvio kertoo teollisuustuotannon nousseen kolmessa vuosikymmenessä (1880-1910) yli viisinkertaiseksi; aiheetonta ei ole puhua Suomen teollisuuden suurnoususta. Lisäksi kannattaa huomata, että tuotannon nousu oli varsin vakaata - teollistuminen eteni siis varsin tasaisesti.

Suomen teollistumisen edelläkävijänä oli puunjalostusteollisuus. Sen osuus ulkomaille suuntatuneesta viennistä oli jo 1890-luvun alussa 58% ja viennin rahallinen arvo oli runsaat 98 milj. markkaa. Viisitoista vuotta myöhemmin puunjalostusteollisuuden osuus viennistä oli jo 77% ja markkamääräinen arvo oli noussut jo yli kaksinkertaiseksi (noin 245 milj. markkaa). Tämän teollisuudenhaaran valta-asema oli ainakin viennin arvolla mitattuna kiistaton.

Alkuvaiheissa viennin kasvu johtui pääasiassa sahateollisuuden tuotteiden kysynnän lisääntymisestä, mutta jatkossa erityisesti paperituotteiden vienti nousi yhä merkittävämpään asemaan. Tämä merkitsi samalla vientituotteiden jalostusasteen nousua, mikä myös osaltaan kertoo teollisuuden myönteisestä kehityksestä. Samasta asiasta kertoo selluloosateollisuuden tuotantolukujen kehitys: vuosina 1890-94 selluloosa tuotettiin 938 tonnia, mutta kaksi vuosikymmentä myöhemmin tuotannon määrä oli jo yli 60 000 tonnia. Paperin tuotantomäärät kehittyivät nekin samalla tavalla: 1890-94 paperia tuotettiin runsaat 18 00 tonnia, mutta 1910-13 jo peräti yli 140 000 tonnia.

Teollistuminen merkitsi yhteiskunnan elinkeinorakenteen nopeaa muutosta, vaikka maataloudessa työskentelevien lukumäärä kasvoi ja suhteellinen osuuskin pysyi vielä varsin suurena 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Joka tapauksessa vuonna 1880 maan koko väestöstä vielä 75% luokiteltiin maatalousväestöksi ja lukumääräisesti heitä oli runsaat 1,5 miljoonaa. Kolme vuosikymmentä myöhemmin maatalousväestöä oli lähes 2 miljoonaa, mutta heidän suhteellinen osuutensa oli pudonnut 67%:iin. Tämä kertoo paitsi maaseudun voimakkaasta väestönkasvusta ja ns. liikaväestön synnystä, myös elinkeinorakenteen murroksen nopeutumisesta. Samaa osoittaa myös teollisuustyöntekijöiden määrän lisääntyminen: vuonna 1890 heitä oli runsaat 42 000, mutta 1910 yli 106 000.

1.3. Sääty-yhteiskunta murtuu ja teollisuustyöväestö syntyy

Viime vuosisadan lopun ja 1900-luvun alun yhteiskunnallisella murroksella oli useita kauaskantoisia seurauksia tarkasteltiinpa asiaa vaikka urheiluliikkeen synnyn näkökulmasta. Yhtäältä teollistuminen merkitsi perinteisen elämänmuodon murtumista ja kansalaisyhteiskunnan vähittäisen hahmottumisen alkamista. Merkittävänä osana tähän prosessiin kytkeytyivät erilaiset kansanliikkeet. Toisaalta ja edelliseen liittyen suomalaiseenkin yhteiskuntaan alkoi hiljalleen muotoutua uusi sosiaalinen ryhmä, työväestö, jonka yhtimenä olivat sekä nopeasti kasvanut teollisuuden työntekijäjoukko että maaseudun tilaton väestö. Jälkimmäistä joukkoa on usein pidetty suomalaisen työväenliikkeen rakenteellisena erikoisuutena.

Erilaisen järjestötoiminnan leviämisen tarkastelu 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin antaa täyden oikeutuksen puhua kansalaisyhteiskunnan synnystä: kansa oli tuolloin todella "liikkeessä". Lähes kaikkien suurimpien joukkojärjestöjen jäsenmäärä lähti kasvuun viimeistään 1900-luvun ensivuosina. Raittiusliikkeen ja nuorisoseuraliikkeen osalta nousu alkoi jo pari vuosikymmentä aikasemmin, mutta esimerkiksi työväenliikkeelle Suomen ensimmäisen sortokauden päättymiseen johtaneet tapahtumat vuosina 1905-06 olivat järjestymisen kulta-aikaa. Urheiluliikkeen kohdalla koko jäsenmäärää voidaan tarkasti seurata vasta vuodesta 1906 lähtien, jolloin nykyisen SVUL:n edeltäjä Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto sai toimintansa virallistetuksi. Urheiluliikkeen juuret kuitenkin ulottuivat Suomessa pitkälle 1800-luvun puolelle.

Urheiluliikkeen syntyyn liittyy lukuisia kansallisia erityispiirteitä, vaikka liikuntakulttuurimme alkuvaiheissaan sai vaikutteita niin Keski-Euroopasta,Saksasta kuin Ruotsistakin. Suomi näet oli 1800-luvun lopulla vielä paitsi poikkeuksellisen maatalousvaltainen, myös poikkeuksellisen vähän kaupungistunut maa. Toisaalta juuri kansanliikkeiden panoksen ansiosta kansansivistyksen taso Suomessa oli suhteellisen korkea. Niinpä,eurooppalaisesta esimerkistä poiketen, vapaan kansalaistoiminnan järjestöillä - nuorisoseuroilla, vapaapalokunnilla tai raittiusyhdistyksillä - oli liikuntakulttuurin laajenemisessa vahva osuus. Urheiluseurojen syntyminen näin tietyllä tavalla "alaosastoiksi" väritti suomalaista liikuntakultturia vielä pitkälle 1900-luvun puolelle saakka. Ensimmäiset suomalaiset urheiluseurat kuitenkin perustettiin jo 1870-luvun jälkipuoliskolla, mutta vasta runsas vuosikymmen myöhemmin urheiluseurojen määrä alkoi todella lisäääntyä ja ensimmäiset urheilun yleisseurat perustettiin 1890-luvun alussa.

Myös suomalainen työväestö syntyi eurooppalaisessa mittakaavassa melko erikoisella tavalla. Edellä tuli jo esille maatalousväestön poikkeuksellisen vahva asema meikäläisen työväenliikkeen synnyssä. Niinpä "oikean" teollisuustyöväestön osuus oli suomalaisen työväenliikkeen alkuvaiheissa varsin pieni. Vuosisadan lopulla tehtaissa työkennelleiden määrä kuitenkin alkoi nopeasti kasvaa eri kaupungeissa, eritvisesti Tampereella. Tämän seurauksena työväestö erottui entistä selvemmin 1800-1900-lukujen vaihteen tienoilla omaksi yhteiskuntaluokakseen. Samalla 1880-luvulla käynnistyneet haparoivat järjestäytymisyritykset jämäköityivät ja johtivat työväenliikkeen järjestölliseen itsenäistymiseen sekä Suomen työväen puolueen perustamiseen Turussa 1899. Puolue omaksui marxilaisen ohjelman Forssan kokouksessa 1903 ja seuraavina vuosina siitä kasvoi Suomen valtiollisten tapahtumien siivittämänä todellinen joukkoliike.

Teollistumisen etenemisen ja työväestön oloja kohentaneiden säädösten seurauksena päivittäinen työaika lyheni vähitellen. Niinpä myös työ-ja vapaa-aika alkoivat entistä selvemmin erottua toisistaan. Samalla syntyivät mahdollisuudet työn ulkopuoliselle vapaa-ajan toiminnalle, joka perinteisessä maatalousyhteisössä oli ollut lähes tuntematonta. Toisaalta erityisesti tehdastyöläiset tarvitsivat vastapainoa yksipuoliselle ja usein terveydelle haitalliselle työlle. Vapaa-ajan liikkumiselle oli näin syntynyt välitön tarve, eräänlainen "sosiaalinen tilaus". Lisäksi vapaa-ajan toiminnan kanavoitumista merkittävästi nimenomaan liikunnan harrastukseen edisti maatalouselinkeinon harjoittamiseen, mutta myös leikilliseen kisailuun kytkeytynyt pitkä kansanliikunnan perinne.

1.4. Varkaus - pelloilta tehdashalleihin

"Luonnon antimet Varkaudelle ovat olleet suuret. Sijainti Saimaan vesistön painopisteessä on luonut edellytykset liikenteen, kaupan ja teollisen toiminnan kasvulle. Koskien voima on taas voitu valjastaa pyörittämään erilaisia rattaita. Näiden kahden perustekijän varaan onkin Varkauden kehitys nivoutunut".

Teollistumisen käynnistyessä katseet kääntyivät myös kohti Varkautta ja sen ympäristön koskia sekä vesistöjä. Koskien voima ja vesistöjen reitit tarjosivat edellytyksiä teolliselle toiminnalle. Niinpä jo 1700-luvulla useat henkilöt kiinnittivät huomiotaan koskiin ja tämän seurauksena niihin rakennettiin myllyjä. Myllyt ilmestyivät keskelle maanviljelysseutua. Rakennetut myllyt palvelivat yhtäältä maanviljelyksen tarpeita, mutta samalla ne johdattivat kohti teollista "ruukkia".

Jo 1800-luvun alkupuolella alkoivat erinäiset teolliset kokeilut. 1850-luvulla paikkakunnalla toimivat jo konepaja, valimo ja masuuni. Kun Varkauteen perustettiin myös laivastotukikohta, oli maatalousvaltainen yhteisö siirtynyt teollistumisen tielle. 1870-luvulla Varkauden ruukista oli kehittynyt monipuolinen metallialan tuotantolaitos. Varkaus tuli vähitellen tunnetuksi muualla erityisesti laivoistaan ja sahojen koneistoista.

1890-luku muodostui Varkauden osalta ennennäkemättömän laajentumisen kaudeksi. Vuoteen 1900 tultaessa yksin metalliteollisuudessa työskenteli 726 työntekijää. Erityisesti laivanrakennus oli kohonnut huomattavaksi, sillä suuri osa tuotannosta kuljetettiin Venäjälle. Laivanrakennuksen merkittävyyttä kuvaa valmistuneiden laivojen määrä. Vuosina 1862-1912 Varkaudessa rakennettiin noin 500 laivaa. Paikkakunnasta oli muodostunut koko Itä-Suomen johtava laivanvalmistaja.

1900-luvun alussa Varkauden teollisuudessa tapahtui merkittäviä muutoksia. Laivanrakennusta hankaloitti Venäjän ministerineuvoston päätös olla antamatta tilauksia suomalaisille konepajoille. Painopiste alkoi siirtyä enenevässä määrin puunjalostukseen. Ympäristössä oleva raaka-aine ja menekin kasvuu vauhdittavat kehitystä. Paperin käytön yleistyminen maailmalla loi edellytykset tuotannon laajamittaiselle käynistämiselle.

Teollisen tuotannon laajeneminen edellytti ulkopuolisen pääoman virtaamista paikkakunnalle. Vuonna 1909 Varkauden Tehtaat siirtyivät Wahlilta Ahlströmille. Tässä yhteydessä Ahlströmin omistukseen siirtyivät myös laivaveistämö, pannuverstas vanha konepaja, valimo sekä saha. Lisäpääomat laajensivat toimintoja ja suuntasivat niitä entistä enemmän puunjalostukseen. Suuret investoinnit muuttivat koko paikkakunnan teollisuuden rakenteen: 1912 voimalaitos, 1915 puuhiomo, 1919 sulfiittiselluloosatehdas, 1921 paperitehdas sekä 1926 vaneritehdas.

Teollisuuden laajeneminen ja tätä kautta koko paikkakunnan kasvu lisäsivät Varkauden väkilukua nopeasti. Kun vuosisadan alussa tehdasyhdyskunnan väkiluku oli n. 1 000 henkeä, oli se vuonna 1914 yli 3 000 henkeä. Vuoteen 1929 tultaessa väestöä oli jo 8 700 henkeä.

Vuosisadan alkupuolella tapahtunut Varkauden teollisuuden kasvu tapahtui maalaiskuntien alueella. Varkauden teollisuustaajama sijaitsi Leppävirran tehdasseurakunnan alueella. Sensijaan jo huomattava osa Taulumäelle kasvaneesta asutuksesta sekä Lehtoniemeen syntynyt teollisuus olivat Joroisten kunnan alueella. Näin ollen Varkaus kasvoi kahden kunnan laitamille. Teollisuusyhdyskunnan kasvaessa nopeasti kävi selväksi, että Varkaudesta haluttiin muodostaa oma kunta. Niinpä kesäkuun 27 p:nä vuonna 1928 maamme asetuskokoelmassa julkaistiin asetus Varkauden kauppalan perustamisesta. Kunnallinen toiminta käynnistyi ripeästi, sillä jo joulukuussa pidettiin ensimmäiset kunnallisvaalit ja valtuusto kokoontui ensimmäiseen istuntoonsa 11 p:nä joulukuuta.

Yhteenvedonomaisesti voidaan todeta Varkauden teollistumisen edellytysten olleen paikkakunnan ja ympäristön luonnonvaroissa, ulkopuolelta tulleessa pääomassa sekä maaseudulta teollisuustaajamaan siirtyneessä työvoimassa. Nämä tekijät nostivat paikkakunnalle teollisuuden, jonka merkitys koko Varkauden kehitykselle on ollut ensiarvoisen tärkeää.

Varkauden nopea kasvu nosti esiin monia ongelmia. Teollisuuden nousun vaiheessa pulaa oli lähes kaikesta. Turvatakseen toimintaedellytyksensä Ahlström-osakeyhtiö alkoi huolehtia erilaisista tehtävistä, joilla ehkäistiin aikakauden sosiaalisia ongelmia. Erityisesti asunto-, sairaanhoito- ja koulukysymysten ratkaiseminen suuntasivat myös yhtiön toimenpiteitä. Niin sanotun yhden tehtaan paikkakunnalla tämä toiminta oli yhtäältä mahdollista ja toisaalta jäikin suurelta osin yhtiön tehtäväksi. Oheinen kaavio havainnollistaa, kuinka laajasti Ahlström -osakeyhtiö vaikutti paikkakunnan toimintaan.

Muiden sosiaalisten kysymysten lisäksi esille nousi myös vapaa-aikakysymys. Jo 1860-luvulla Varkaudessa valitettiin nuorten miesten viihtyvän kesäisin kovin hyvin "Wiron Wotkan" ääressä ja korttipelissä. Samaten tappeluista oli muodostunut varsinainen riesa. Turmiollisen vapaa-ajankäytön vastapainoksi kehittyi harrastustoiminta, joka järjestäytyi vähitellen erilaisiksi yhdistyksiksi.