6. Kilpailullis-valmennuksellinen kausi

6.1. Seuratoimintaa kehittämään

Nuorten kilpailutoiminnan järjestäminen vilkastutti Tarmon toimintaa. 1970-luvulle siirryttäessä oli kuitenkin lähdettävä etsimään uusia keinoja, joilla pyrittiin yhä parempiin tuloksiin. Seuratoiminnan kehittämisen kannalta kuvaavia ovat ne neljä toimintalohkoa, joihin kiinnitettiin huomiota vuoden 1971 toimintakertomuksessa. Kyseiset toimintalohkot olivat taloudellisen tilan kohentaminen, me-hengen luominen, uusien ihmisten mukaan saaminen sekä ohjelmoidun harjoittelun ja valmennuksen tehostaminen.

Talous kuntoon - lisää toimintaa

Seuran taloudellisen tilan parantaminen oli laajenevan toiminnan välttämätön edellytys. Tähän seikkaan oli kiinnitetty huomiota jo 1960-luvun viimeisinä vuosina. Kun vuoden 1969 toimintasuunnitelmassa korostettiin talouden olevan kaiken a ja o, niin vuonna 1974 toimintakertomuksessa taloudellinen tilanne voitiin jo todeta kohtalaisen hyväksi.

Rahan hankkiminen vaati monenlaista viitseliäisyyttä. Keskeisiä pysyviä tulonlähteitä olivat 1970-luvun alkupuolella paperinkeräys ja kaupungin sekä liike-elämän avustukset. Jokaisen markan ollessa seuralle tarpeellinen, oli jatkuvasti etsittävä uusia tulolähteitä. Erityisesti bingosta saadut tulot nousivat merkittäväksi. Laivalinnassa sekä Savontien suunnassa baari Panamassa. 1970-luvulla bingo siirtyi Tori-Torpalle. Bingoa pyöritettiin sekä niin sanottuna käsibingona että TUL:n seurayhtymän automaattibingona Taulumäellä vuosina 1971-75 ja Savontiellä vuosina 1973-74. Muita 1970-luvun tulolähteitä olivat arpajaiset, avustukset ja seuralehdet. Sen sijaan yksi tulonlähde näytti kadonneen lopullisesti. Useina arki-iltoina järjestetyt iltamat eivät enää vetäneet väkeä ja niin ollen niistä oli luovuttava.

Varainhankinnan keskseliäisyyttä kuvaa hyvin Tarmon pujottelu- ja nuorisojaoston järjestämät arpajaiset vuonna 1974. Paikkakunnan taiteilijoilta kerättiin arpajaispalkinnoiksi varsin arvokkaista tauluja. Saman vuonna järjestettiin pienen rahallisen tappion aiheuttama pop-konsertti, jonka pr-arvo kuitenkin nähtiin suureksi.

Talouskysymysten ratkaisemiseksi perustettiin vuonna 1976 erillinen talousjaosto, jonka tehtäväksi annettiin "talouden pitäminen vakaana". Talouden kunnossa pitäminen vaatikin jatkuvasti työtä eikä ongelmitta selvitty. Esimerkiksi jäsenmaksujen kantamista pyrittiin jatkuvasti tehostamaan, sillä se ei peittänyt edes TUL:n piirille maksettavaa seuraveroa. 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa suoritettu kokeilu jäsenmaksujen perimiseksi pankkisiirtokorteilla ei sekään tuottanut toivottua tulosta. Pohdinnoissa päädyttiin, että seuralle olisi hankittava jäsenmaksun kannosta vastaava jäsenkirjuri.

Taloudellisten resurssien ja toiminnan mitoittaminen oli myös vaikea tehtävä. Vuosikymmenen puolivälin hyvä taloudellinen tilanne muuttui 1970-luvun loppupuolella vaikeaksi. Laajeneva toiminta nieli runsaasti varoja. Vuonna 1978 talous oli "jo suurena huolena". Niinpä vuoden 1978 toimintakertomukseen kirjattiin seuraavanlainen teksti: "Etenkin rahastonhoitaja ei aina tiennyt, mikä oli homman nimi, kun luukusta tupsahti nippu laskuja, joista ei kukaan tiennyt mitään. Jatkossa Tarmossa tultaneenkin rajoittamaan osto-oikeutta Tarmon nimiin ja siten, että johtokunta silmää aina ostokset. Näin johtokunta ja rahastonhoitaja olisivat aina tietoisia ekonomisesta tilanteesta. " Tiukennetusta taloudenhoidosta ja säästötoimenpiteistä huolimatta seuraavan vuodenkin toimintasuunnitelmassa todettiin, että "rahakirstun pohja tahtoi paistaa alvariinsa eikä useasti auttanut muu kuin vekseliveto".

Taloudenhoidon vaikeutta kuvaa hyvin keskeisen rahalähteen, kaupunginavustuksen osuus seuran tuloista. 1970-luvun ensimmäisellä puoliskolla se peitti ainoastaan 10-15 % kuluista. Kaikki muu oli hankittava vapaaehtoistyöllä, joten huomattava osa seuran resursseista suuntautui talouden ylläpitoon.

Me-hengeä ja uusia ihmisiä

Myös me-hengen luominen nähtiin Tarmossa keskeiseksi menestystekijäksi. 1970-luvulle olikin ominaista erilaisten jäsenistölle tarkoitettujen tilaisuuksien järjestäminen. Tyypillisimpiä jäsentilaisuuksia olivat kesäkauden avajaiset ja päättäjäiset. Näissä tilaisuuksissa palkittiin menestyneitä urheilijoita. Tämän lisäksi saunottiin, paistettiin makkaraa ja keskusteltiin ajankohtaisista asioista. Kevätkauden avajaisten yhteydessä pidettiin useana keväänä Tarmon maastojuoksumestaruuskilpailut.

Me-hengen luomiseen tähtäsi myös pilkkiminen. Asiakirjoista on luettavissa, että seuran mestaruuskilpailuissa on jään alta kalaa noussut useana talvena. Esimerkiksi vuonna 1978 muiden seuratilaisuuksien lisäksi järjestettiin pilkkikisoissa jaostojen välinen kilpailu 5-miehisin joukkuein. Seuraperinnettä vaalivat myös joulujuhlat, joita järjestettiin useana vuonna.

Vaikka me-hengen luomiseksi ei suuria tilaisuuksia ja monia tapahtumia järjestettykään, kuvannee vuoden 1971 toimintakertomuksen kirjaus yhteisten tilaisuuksien merkitystä: "Kuitenkin uskomme näillä toimenpiteillä olleen jotakin vaikutusta seuratoiminnan vastaiselle kehitykselle."

Tarmon toimintoihin pyrittiin saamaan mukaan uusia ihmisiä, sillä kaikissa toiminnoissa ihmisistä oli puutetta. 1960-luvun lajitoimintojen käynnistyminen oli tapahtunut erittäin vähäisin henkilöresurssein. Harrastuksenomaisesta kisailusta säännölliseen harjoitteluun siirtyminen ja urheilullisiin tavoitteisiin tähtääminen edellyttivät henkilöitä, jotka vihkiytyivät lajien erityisvaatimuksiin.

Säännölliseen harjoitteluun ja valmennukseen

Ohjelmoidun harjoittelun ja valmennuksen tehostaminen oli neljäs seikka, jolla parannettiin seuran toimintaa ja pyrittiin urheilulliseen menestykseen. Tiedon nouseminen keskeiseksi valmennustapahtuman suunnittelun tekijäksi merkitsi uudenlaista ajattelua koko seuratoiminnassa. Tällöin katsottiin, että kaikkea tietoa ei enää saa saleilta ja kentiltä. Tarmossa kehitys johti koulutustilaisuuksien ja kurssien järjestämiseen.

Aikaisemman perinteen muuttaminen ei sujunut ongelmitta. Juha Koivulan kokeilukurssin muisteleminen kertoo tilanteesta:

"Keväällä -72 oli tämmöinen TUL:n uuden koulutusjärjestelmän mukainen ensimmäinen kokeilukurssi, kakkostason valmentajakurssi. Se oli Joroisissa seurakunnan majalla. Laakson Lassi oli ja sit oli Mannisen Olli. Sen minä vaan muistan sen ensimmäisen illan, kun Mannisen Olli oli siellä pitämässä. Kaks tuntia perjantai-iltana aloitettiin ja Mannisen Olli kun oli vetänyt käsitteitä. Siellä oli aakkosjärjestyksessä aerobinen, anaerobinen, tällaisia käytiin niin kuin aakkosluettelon mukaisesti läpi, että mitä ne niin kuin tarkoittaa ennen kuin voidaan valmennuksesta ryhtyä puhumaan. Olli oli sitten kyyvissä, kun ajettiin sitten kotia illalla ja Olli sano, että miltä tuntuu. Minä sanoin, että jontenkin tuntuu, että nyt meni kyllä hilseen yli. Miten ois, jos niin kuin aloittais valmennuksesta ja selitä sitten niitä sanoja, kun ne tulee ajankohtaseks. Jos sinä kovin kauan jatkat tätä anatomian luentoa aakkosjärjestyksen mukaan, niin siellä ei ole sunnuntai-aamuna ketään siellä kurssilla. "

Juha Koivula pyrki puheenvuorossaan rakentamaan sillan teoreettisen tiedon ja käytännön harjoittelun välille. Vuosikauden saleilla ja kentillä toimineet henkilöt eivät voineet hetkessä ajatella valmennusta käsitteellisen tiedon varassa. Vähitellen jatkuvasti lisääntyvä valmennustieto oli kuitenkin otettava yhdeksi seuratoiminnan resurssiksi. Näin tapahtui myös Tarmon toiminnassa. Niinpä 1970-luvun alkupuoliskolla toimintakertomuksissa korostetaan voimallisesti valmentajien, kouluttajien ja nuoriso-ohjaajien kouluttamista.

Valmennustiedon siirtäminen käytännön tasolle ei tapahtunut sekään aivan yksinkertaisesti. Tarmon yleisurheilun nousun merkittävänä vaikuttajana toiminut Juha Koivula muisteli, kuinka "tieteelliseen" valmennukseen siirtyminen tapahtui:

"Sen muistan, kun itse tulin mukaan. Se oli -70 tai -71 kesällä. Isä sano, että siellä on tuommosia nuoria poikia, jotka on voittanu TUL:n mestaruuksia, Markkasen Ari ja Mustosen Eki ja Tenhusen Tommi. Ne oli sillon TUL:n nuorten mestaruuskilpailuissa -69 ja -70 menestyneet helkkarin hyvin ja ne tarvitsi jonkinlaista vetäjää. Ja minä menin sinne ja mitäs sitä osas yliopistomies, joka ei ollut liikunnan kanssa ollut missään tekemisissä moniin vuosiin. Mut isällä oli sitten valmentajakoulun perusteet, tshekkiläisiä ja venäläisiä luentoja, semmosia kokoonpanoja. Niinhän sitä sitten mentiin sinne. Se oli -70 kesällä. Siinä oli Markkasen Ari ja Mustosen Eki ympärillä niin myö ruvettiin lukemaan sitä kirjaa. Siellä oli mielenkiintoisen näköisiä harjoituksia, että pitäis juosta neljä kertaa 400 metriä siinä ja siinä ajassa ja semmosella ja semmosella palautuksella. Sit yhessä päätettiin, että jos tänä iltana joustas tuommoset harjotteet. Ja siitä se sit alko se homma yleisurheilun puolella."

Uutta tietoa ja virikkeitä hankkivat myös urheilijat itse. Kesällä 1969 kummastusta herätti Tommi Tenhusen omaksuma uusi kierähdyksen syrjäyttänyt korkeushyppytyyli, jota alettiin myöhemmin nimittämään floppaukseksi. Kuopiossa pidettyjen piirinmestaruuskilpailujen jälkeen lehdestä oli luettavissa seuraavanlainen juttu. Otsikoksi oli kirjoitettu:

"Mätkähtäjä Niemellä": Ilmeisesti ensimmäisen kerran Väinölänniemen korkeushyppypaikalla nähtiin eilen puhdasoppista Fosburyn mätkähdystä. Esittäjänä oli Varkauden Tarmon nuori Tommi Tenhunen. Hän hyppäsi erittäin puhtaalla tyylillä voittotuloksen 175. Pojan ennätys oli viisi senttiä parempi. -Ensimmäisen kerran hyppäsin tällä tyylillä viime kesänä, jolloin kavereiden kanssa kokeilimme sitä aivan huvin vuoksi. Mätkähdys tuntui kuitenkin hyvältä, ja koska en ollut oppinut kierähdystä kunnolla, päätin jatkaa mätkähtämällä. - Tekniikan opin Fosburyn hypyistä julkaistujen kuvien avulla, enkä tarvinnut sitä kauan harjoitella, kertoi Tommi Tenhunen."

Kaikkiaan 1970-luvulla huomion kiinnittäminen tiettyihin painopisteisiin oli ilmausta tarmolaisen seuraorganisaation parantuneesta kyvystä vastata ajan haasteisiin. Suunnitelmallisuus lisääntyi entisestään, vaikkakin ensimmäinen varsinainen toimintasuunnitelma oli laadittu jo edellisellä vuosikymmenellä eli vuonna 1968. Valittujen toimintalohkojen hoitamisessa onnistumista kuvaa hyvin, että Tarmon toiminta laajeni entisestään. Lisäksi Tarmon urheilijat alkoivat nousta yhä useammassa kilpailussa myös palkintopallille. Niiinpä vuosi 1974 arvioitiin Tarmon päättäjien toimesta seuran 60-vuotisen historian menestyksekkäimmäksi vuodeksi. Kyseisenä vuonna seurassa toimivat seuraavat urheilun lajijaostot: yleisurheilu, paini, nyrkkeily, hiihto, koripallo, pujottelu, painonnosto ja luistelu. Lisäksi toiminnassa oli erillinen nuorisojaosto.

Vuoden 1977 toimintasuunnitelmassa oli astuttu uudenlaiseen vaiheeseen. Tämän vuoden toimintasuunnitelman keskeiseksi tavoitteeksi oli kirjattu seuran järjestörakenteen vahvistaminen. Tavoitteeseen pyrittiin niin sanottujen johtokolmikkojen avulla. Näitä kolmikkoja valittiin kolme ja ne vastasivat järjestötoiminnasta, taloustoiminnasta sekä valmennustoiminnasta. Vuoden 1977 toimintasuunnitelmaan oli kirjattu myös lajikohtaiset tavoitteet, joiden turvin pyrittiin organisaation toimivuuden lisäksi myös kilpailulliseen menestykseen.

Tapahtumia, tilaisuuksia ja juhlia

1970-luvun alussa asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa onnistuttiin huomattavassa määrin. Tätä kuvastavat yhtäältä urheilullinen menestys sekä toisaalta se ripeys, joka oli leimallista Tarmon toiminnalle. Erityisesti erilaisten tapahtumien järjestäjänä Tarmon nimi tuli tunnetuksi paitsi kotiseudulla myös koko TUL:n kentässä.

Tarmon 60-vuotisjuhlallisuudet vuonna 1972 sekä niihin liittyvät tapahtumat olivat melkoinen voimannäyte Tarmon toimitsijoilta. Niinpä 60-vuotishistoriikkiin kirjattiin seuraavanlainen teksti:

"Kilpailujen järjestäminen on saanut uutta tuulta purjeisiin ja niinpä onkin ryhdytty toteuttamaan yhä kunnianhimoisempia suunnitelmia. Tämän 60-v. juhlavuoden ohjelma on jo tavoitteissaan melkoinen. Järjestäähän seura miltei kaikilla harjoittamillaan urheilun aloilla mittavia kilpailuja, mm. TUL:n mestaruuskilpailut painonnostossa sekä naisten ja miesten yleisurheilussa. Uutta uskoa tulevaisuuteen luo myös perustettu stipendirahasto, jonka tarkoituksena on tukea seuran nuorten urheilijoiden ponnisteluja yhä parempiin saavutuksiin. Vaikea murroskausi on siis toistaiseksi ohitettu ja kaikki on avoinna Tarmon kehittämiselle yhä paremmaksi ja yhä mittavampiin saavutuksiin pystyväksi. "

Tarmon 60-vuotisjuhlallisuudet osoittivat, kuinka Tarmon toiminnassa oli siirrytty uuteen aikakauteen. 60-vuotisjuhlallisuuksiin kytkettiin monia asioita, jotka osaltaan piristivät seuran toimintaa.

Ensinnäkin seuran perinnettä kunnioitettiin julkaisemalla 60-vuotishistoriikki Varkauden työväen voimistelu- ja urheiluseura Tarmon vaiheista vv. 1912 - 1972. Historiikin laati työryhmä, johon kuuluivat Toivo Suomalainen, Yrjö Kosunen, Onni Oksman, Ossi Mikkonen, Kauko Ahonen sekä Juha Koivula. Historiikin arvoa kuvastaa se, että aineiston keruussa oli käytetty niin Tarmon toimintakertomus- ja pöytäkirja-aineistoa kuin henkilöhaastatteluja. Juho Kiiskisen ja Lauri Pölläsen lisäksi monet muut tarmolaiset olivat muistelleet menneitä. Laajemman historiateoksen tekemisen esteeksi muodostunut muutoin niin toiminnallisesti ja taloudellisesti rasittavaksi muodostunut juhlavuosi tapahtumineen.

Toinen juhlallisuuksiin liittyvää perinnettä kunnioittava ratkaisu oli Tarmon oman ansiomerkin perustaminen. 60-vuotisjuhlallisuuksissa merkin saivat Einar Friman, Veikko Tarvainen, Toivo Suomalainen, Yrjö Kosunen, Huugo Ikäheimonen, Viljo Suhonen, Kyösti Pulkkinen, Veikko Karhunen, Ossi Mikkonen, Aulis Immonen, Aarne Laitinen, Martialis Ruuskanen, Heikki Mustonen, Yrjö Halla, Veikko Hakulinen sekä Otto Romppainen.

Kolmas, ainakin välillisesti vaikuttanut tekijä, oli onnistunut 60-vuotisjuhla. Juhlan uutisoinnista voi havaita, kuinka Tarmo oli toiminnallaan saavuttanut tunnustetun aseman paikkakunnan urheiluelämässä. Adressien, sähkeiden ja palkintolahjoitusten lisäksi seuran uutta stipendirahastoa tuettiin yli 50:llä yhteisöjen ja yksityisten lahjoituksella. Ennen varsinaista pääjuhlaa Tarmoa onnittelivat kymmenet järjestöt, yhteisöt ja yksityiset henkilöt. Juhla "laukaisikin" monta asiaa kaupungin ja liike-elämän suuntaan. Lisäksi varkautelaisille muodostui kuva toimeliaasta ja laaja-alaisesta toimivasta seurasta.

Myös juhlan ohjelma onnistui hyvin. Muun muassa Warkauden Lehti kirjoitti juhlasta seuraavasti: "

"Juhlan järjestäjien ansioksi on laskettava, että tärkeiden ja juhlavien asioiden väliin oli sopivasti sijoitettu viihdyttävää ohjelmaa. Urheilu sinänsäkihän vaati myös leikkimieltä."

Juhlan tunnettuna viihdyttäjänä esiintyi vuoden 1948 Lontoon olympialaisten kultamitalimies Tapio Rautavaara. Ossi Mikkonen kertoi Tapsankin viihtyneen juhlassa niin hyvin, että hän esiintyi juhlassa " samaan hintaan kahteen eri otteeseen".

60-vuotisjuhlasta nousee esiin lisäksi vielä yksi merkittävä asia. Se liittyy juhlapuheeseen, jonka piti silloinen TUL:n puheenjohtaja Osmo Kaipainen. Sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Kaipainen korosti puheessaan sangen voimakkaasti TUL:n tehtävää laajojen joukkojen liikuttajana. Kaipaisen mielestä urheilujärjestöjen oli aktivoitava toimintaansa terveyden edistäjänä. Vajaan kuukauden päästä voimaanastunut kansanterveyslaki merkitsi sellaista terveydenhoidon korostamista, jossa urheilujärjestöilläkin ennaltaehkäisevänä toimintamuotona oli oma tehtävänsä. Kaipaisen puhe voisi olla aivan yhtä ajankohtainen myös nykypäivän Suomessa.

Erilaisten suurten tapahtumien sarja 1970-luvulla alkoi jo vuonna 1970. Tällöin Varkaudessa järjestettiin neljän TUL:n itäisen piirin Urheilujuhlat. Varsinainen ponnistus Tarmolle ja koko paikkakunnan TUL-seuroille olivat vuonna 1973 järjestetyt TUL:n Talvipäivät ja Kulttuuritapahtuma. Vuonna 1974 Tarmo järjesti ammattikoulujen yleisurheilumestaruuskilpailut.

Vuosikymmeneen sisältyy myös komea TUL:n mestaruuskilpailujen sarja. Vuonna 1971 järjestettiin yleisurheilun nuorten mestaruuskilpailut. Nämä kisat olivat vasta harjoitusta, sillä seuraavana vuonna liiton mestaruuksista kilpailtiin naisten ja miesten sarjoissa. Näissä kilpailuissa toimitsijatehtävissä olleiden tarmolaisten lista muodostui pitkäksi, sillä siihen kertyi yli 200 nimeä. Vuonna 1973 jatkettiin A- ja B-tyttöjen mestaruuskilpailuilla. Naisten yleisurheilun seuracupin finaali järjestettiin vuonna 1975 ja vuotta myöhemmin Varkauden Kisapuistossa kilpailivat TUL:n 12- ja 14-vuotiaat yleisurheilijat. Painonnostossa Tarmo järjesti vuonna 1972 TUL:n miesten mestaruuskilpailut ja vuonna 1977 mestaruuksia tavoittelivat liiton nuoret nostajat.

Vuoden 1972 yleisurheilukilpailujen valmisteluihin liittyy eräs mielenkiintoinen tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi. Tarmon toimintoja muisteltaessa ryhmähaastattelussa nousi esiin kuinka presidentti Kekkonen oli lähellä tulla TUL:n yleisurheilumestaruuskilpailujen kunniavieraaksi. Jo edellisenä syksynä juhlavuotta suunniteltaessa oli viralliselle paperille laadittu pyyntö, että tasavallan presidentti Urho Kekkonen voisi osallistua Tarmon järjestämiin kilpailuihin. Tämän katsottiin olevan mahdollista, sillä ennakkotietojen mukaan Kekkonen oli lupautunut saman viikonloppuna vierailemaan maatalousnäyttelyssä Savonlinnassa.

Nelisivuinen kutsu oli jo unohtunut, kun juhlavuoden kesäkuussa presidentin adjutantti Urpo Levo soitti Tarmon silloiselle puheenjohtajalle Kauko Ahoselle. Adjutantti ilmoitti presidentin saapuvan seuraamaan TUL:n yleisurheilumestaruuskilpailuja Varkauteen. Levo mainitsi samalla, että tietoa ei saanut missään tapauksessa julkistaa. Viikkoa ennen kisoja adjutantti soitti uudelleen ja ilmoitti, että työkiireiden vuoksi presidentti Kekkonen ei voi saapua kisoihin. Tällä kertaa Levo kuitenkin soitti TUL:n keskustoimistoon pääsihteeri Ossi Sjömanille. Häntä tällainen ilmoitus ihmetytti suuresti, sillä hänellä ei ollut mitään tietoa koko asiasta. Tarmon johtokunta oli pitänyt asian visusti omana tietonaan, sillä sehän oli ollut Kekkosen saapumisen ehtona.

1970-luvun tilaisuuksissa ei unohdettu myöskään kulttuuria. Ehdottomaksi huipentumaksi muodostui vuonna 1973 järjestetty Veikko Sinisalon lausuntailta Betonimylläri. Lauri Viiden tekstejä kokoontui kuuntelemaan Kuoppakankaan yhteiskoululle lähes salintäyteinen yleisö. Tilaisuuden järjestäjä Voimistelu- ja urheiluseura Varkauden Tarmo sai runsaasti tunnustusta myös paikkakunnan kulttuuriväeltä.

Oman kortensa kekoon Tarmon laaja-alaisessa toiminnassa kantoivat myös seuran koripalloilijat. Juhani Paasin aloitteesta seuran pelaajat järjestivät vuoden 1979 keväällä perjantai-iltaisin viisi raittiustilaisuutta.

Kilpailutoiminnan lisäksi Tarmo lähetti jatkuvasti jäseniään myös muihin tapahtumiin. Koulutustilaisuuksien ja leirien lisäksi erityisesti joukkotapahtumissa oli seurasta runsas osanotto. Esimerkiksi liittojuhlien valmistauduttaessa vuonna 1978 käynnistettiin aivan uudenlaista toimintaa, jonka toteuttamiseen osallistui myös johtokunta: "Tarmon johtokunnasta saatiin aikaan ainakin yksi miesvoimistelujoukkue, jonka harjoittajana tulee toimimaan opin saanut Väinö Luukkonen. Vuosikokouksessa olisikin syytä keskustella mahdollisista uusista voimisteluryhmien perustamisesta."

6.2. Lajikartta laajenee - toiminta vilkastuu

Yleisurheilun kukoistuskausi

Kohentunut talous ja seuraorganisaation toimivuus mahdollistivat Tarmon toiminnan laajenemisen. Erityisesti tämä ilmeni uusien lajien tulemisena seuran ohjelmistoon.

Yleisurheilun 1960-luvun suotuisa kehitys jatkui myös seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä. Yleisurheilusta tulikin 1970-luvun menestyksekkäin laji. Yleisurheilun nousun taustalla oli monenlaisia tekijöitä. Ensinnäkin Tarmon yleisurheilutoiminnalla oli olemassa vankat perinteet, vaikkakin huomattava osa urheilijoista ja osa toimitsijoista oli siirtynyt vuonna 1959 perustettuun erikoisseuraan. Perinteiden elämisen myötä Tarmo sai väkeä erilaisiin toimitsijatehtäviin, jolloin erityisesti yleisurheilun kilpailutoiminnan järjestäminen oli mahdollista.

Toiseksi yleisurheiluun onnistuttiin saamaan mukaan runsaasti lahjakkaita ja innostuneita urheilijoita. Monet nuoret asettivat itselleen vaativia tavoitteita, joihin he myös tunnollisesti ja ahkerasti harjoitellen pyrkivät. Omalta osaltaan yleisurheilun suosio ja suomalaisten kansainvälinen menestyminen tekivät lajista suositun harrastusmuodon, jonka pariin nuoret hakeutuivat.

Kolmas tekijä oli Tarmon yleisurheilun yleisen ilmeen muuttuminen sangen myönteiseksi. Suurten kilpailutapahtumien ja menestyksen myötä varkautelainen urheiluväki, suuri yleisö sekä yleisurheilusta kiinnostuneet nuoret kokivat Tarmon toimivaksi yleisurheiluseuraksi. Suurelta osin yleisurheilun ansiosta Tarmo koettiin myös toimivaksi yleisurheiluseuraksi. Täten monet muut lajit hyötyivät Tarmon yleisurheilun näkymisestä ja menestyksestä.

Neljäs menestykseen eittämättä vaikuttanut seikka olivat oikeat päätökset sekä seuraorganisaation toimivuus. Lisäksi Tarmon yleisurheilussa toimi laaja-alaisia organisaattoreita, jotka veivät lajia eteenpäin pyyteettömästi ja työteliäästi. Juha Koivulan panos ei Tarmon vaiheissa ole jäänyt ainoastaan yleisurheiluun. Hyvällä syyllä voidaan kuitenkin todeta, että Tarmon yleisurheilun nousu 1970-luvulla oli Koivulan voimanäyte. Organisoinnin lisäksi Koivula toimi myös valmentajana. Parhaimmillaan säännöllisessä valmennuksessa oli yli 30 urheilijaa, joista valtaosa sai harjoitusohjelmansa "Jussilta". Monelle urheilijalle tulivat tutuksi kirjaimet JK, jotka olivat kirjattu harjoitussuunnitelman ala- tai yläreunaan. Toinen vahvasti yleisurheilussa vaikuttanut henkilö oli Esko Paukkonen. Hän hoiti ansiokkaasti tiedotuksen sekä talouteen liittyviä kysymyksiä.

Tarmon yleisurheilun menestyskautta arvostettiin. Jo vuoden 1982 juhlallisuuksiin kirjoitetussa historiikin täydennysosassa kirjoitettiin yleisurheilun tapahtumista seuraavasti:

"Menestystä tuli aina SM- ja TUL:n huipputasoa myöten. Menestystä tuli myös tason laajuuden suhteen, sillä koko 70-luvun ja 80-luvun alun Tarmo sijoittui TUL:n mestaruuskilpailujen pistesijoitusten perusteella laskettavassa KU:n maljakilpailussa 10 joukkoon ollen parhaimmillaan hopeasijalla 1976. A- ja B-ikäisten paremmuutta mittaavassa "Kohti huippua" -kilpailussa Tarmo on joka vuosi ollut myös 10 parhaan joukossa parhaimmillaan hopealle ja alle 14-vuotisten tason paremmuutta mittaavassa "Kyvyt esiin" -kilpailussa liiton tasolla jatkuvasti 20 parhaan joukossa ollen parhaimmillaan neljäs. Parasta menestystä oli kuitenkin TUL:n naisten Seuracup-kilpailussa, missä Tarmo sijoittui pronssille, hopealle ja vihdoin 1976 Tarmo voitti koko cupin.

Näiden vuosien aikana mukana olleiden urheilijoiden joukko on ollut niin suuri, että näin lyhyessä esityksessä parhaimminkin menestyneistä vain osa voidaan mainita. Ehkä nimekkäin urheilija oli Auli Kärki, joka saavutti sekä tyttöjen että naisten SM-tasolla kolme mitalia sekä lukuisia pistesijoituksia TUL:n mestaruuskilpailumitaleista puhumattakaan. Hänen lisäkseen kunnostautuivat tyttöjen puolella erityisesti Nanna Kärki, Tuula Kuittinen, Erja Piiparinen ja nuoremmista tytöistä Anne Tarvainen, Pia Koivistoinen ja Sari Hagert. Miesten puolella ovat erityisesti TUL:n mestaruuskilpailuissa menestyneet Tommi Tenhunen, Ari Luostarinen, Ari Silvast, Hannu Itkonen, Pauli Tenhunen, Markku Paukkonen, Jorma Paukkonen, Hannu Lundberg ja nuoremmista Ari Surkka, Lasse Lundberg ja Kai Kärkkäinen.

Voimailulajit voimissaan

1970-luvulla jatkettiin kunniakkaasti tarmolaisen voimailun perinteitä. Painin, nyrkkeilyn ja painonnoston lisäksi uutena voimailulajina Tarmon toimintaan tuli vuonna 1977 voimanosto. Vuoden 1982 juhlallisuuksiin tehdyissä Tarmon historiikin lisälehdissä kirjoitettiin lisäksi aivan uudesta lajista: "Voimanoston kylkiäisenä on viimeisen vuoden aikana alkanut kehittymään myös kehonrakennus, jonka parissa on alkanut liikkua yhä enemmän nuoria. Onkin ilmeistä, että laji itsenäistyy omaksi lajikseen aivan lähiaikoina".

Painitoiminta oli saatu uudelleen viriämään jo 1960-luvun alkupuolelta. Vuoden 1969 jälkeen painia harrastettiin Tori-Torpalta vuokratuksi saadussa pienessä ja vaatimattomassa painikämpässä. Painin vetotehtävissä toimivat edelleen Aulis Immonen sekä Ossi Mikkonen. Näiden lisäksi mukaan tulivat entistä tarmokkaammin Väätäsen veljekset Raimo ja Seppo. Vuoden 1973 aikana paini sai huomattavia lisäresursseja WU:n painijoiden siirtyessä Tarmon riveihin. Valmennuspuolella tämä merkitsi Veikko ja Pertti Nykäsen kokemusten ja tietojen siirtymistä myös tarmolaisten käyttöön.

Painin menestys tuli lähinnä junioritasolla. Piirinmestaruuksista noustiin jo valtakunnalliselle tasolle. Seuran painijoista menestyivät erityisesti Reijo Herranen, Arto Mikkonen, Ari Mäntyaho, Jukka Boman, Veikko Nykänen, Hannu ja Timo Viirimaa, Markku Rahikainen, Esko Mertanen sekä Jukka Tyrväinen.

Painin ainoa ongelma ei ollut kehnoissa harjoitusolosuhteissa 1970-luvulla kilpailukosketuksen saaminen oli myös sangen vaikeaa. Itäisessä Suomessa painin lajipisteitä ei ollut kovin useita. Piirinmestaruuskilpailut eivät enää tarjonneet tarmolaisille kovin suuria haasteita. Vastusta ja leiritystä piti hakea suhteellisen kaukaa. Vuosikymmenen kuluessa voitiin painia muutama seuraottelu Outokummun Vesaa vastaan.

Nyrkkeilyn osalta 1970-lukua on pidetty Tarmossa menestyksen vuosikymmenenä. Menestyksen aloitti Mauri Ryönä, jonka nimi tuli tunnetuksi SM-nyrkkeilyjen B-kilpailuissa. Tarmon nyrkkeilyn suureksi nimeksi kohosi kuitenkin Veli Nissinen. Raskaassa sarjassa nyrkkeilyt Nissinen nousi aina valtakunnan ja TUL:n parhaaksi iskijäksi. SM-menestykset lisäksi Veli Nissinen edusti Suomea kaikkiaan kymmenessä maaottelussa. SM-hopealle ylsi Matti Semi, joka nyrkkeilyn lisäksi ohjasi myös tarmolaista nyrkkeilyn jälkikasvua. Veli Nissinen valittiin useita kertoja ja Matti Semi kerran vuoden parhaaksi varkautelaiseksi urheilijaksi.

Tarmon nyrkkeilyn taustalla oli yksi vahva nimi. Hän oli valmentaja Arvo Rappe, jonka taitavan valmennustyön tuloksesta myös tarmolaiset saivat nauttia. Rapen valmentaessa varkautelaisia kehään sai varkautelainen urheiluväkikin tuntumaa kehän tapahtumiin. Tarmo järjesti monet tasokkaat kilpailut, joissa vieraili maamme parhaita nyrkkeilijöitä.

Painonnosto nousi julkisuuteen erityisesti vuonna 1972 pidettyjen SM-kilpailujen kautta. Tarmon omista nostajista jatkuvasti tulosluetteloissa näkyivät Esko ja Pauli Oksman, Matti Hämäläinen sekä Mikko Kettunen. Vuoden 1976 jälkeen esille nousivat aivan uudet nimet Kuvansin Kuohun painonnostajien siirryttyä Tarmoon. Tällöin seura sai painonnostoon tähden, sillä lukuisiin SM-mitaleihin ja TUL:n mestaruuksiin sekä Suomen ennätyksiin yltänyt Pekka Pöllänen tuli kuohulaisten mukana Tarmoon. Useina vuosina kaupungin parhaaksi urheilijaksi valittu Pöllänen nousi aina olympiavalmennusryhmään. Muita Kuohusta tulleita menestyneitä nostajia olivat Esa Huotari, Auvo Koski, Arto Malava sekä Matti Tyrväinen.

Painonnoston menestys perustui suunnitelmalliseen harjoitteluun. Valmennuksesta ja jaoston toiminnasta vastasivat Pentti Hämäläinen ja Pentti Huotari sekä Kuohusta siirtynyt Valtteri Salmela, joka toimi muun muassa Pekka Pölläsen henkilökohtaisena valmentajana. Lisäksi painonnoston taustavoimana toimi TUL:n Savon piirin piirisihteeri Kauko Koivula. Hänen merkityksenä ei jäänyt kylläkään ainoastaan painonnostoon. Pentti Huotari kuvasi Kauko Koivulan toimintaa seuraavasti: " Koivula oli kaikessa mukana. Hän tuli paikalle linja-autolla, joskus vähän myöhässä, mutta tuli kuitenkin. Jos olisi ollut hänenlaisiaan miehiä enemmän, kyllä olisi alkanut tapahtua".

Voimannosto tuli Tarmon ohjelmaan vuoden 1977 kuluessa. Erkki Matilainen, Yrjö Hyttinen, Teuvo Immonen ja Pauli Oksman panivat toiminnan liikkeelle ja kokosivat huomattavan joukon lajin pariin. Markku Pitkäsen johdolla 1980-luvulle tultaessa seuran nostajat saavuttivat myös huomattavaa menestystä.

Hiihdon sukupolvenvaihdos

Tarmon perinteikkäästi vahvan hiihdon uusi tuleminen ajoittuu 1970-luvulle. Tällöin edellisellä vuosikymmenellä alkanut nuorten kilpailutoiminta alkoi tuottaa hedelmää. Menestys ei kuitenkaan syntynyt aivan helposti. Hiihdon harjoitteluolosuhteet olivat Varkaudessa melko huonot. Pentti Holopaisen johdolla toiminut jaosto ei voinut keskittyä pelkästään valmennuksen järjestämiseen, vaan tarmolaisten oli huolehdittava myös hiihtomahdollisuuksien turvaamisesta. Hiihtopiireissä puhuttiinkin yleisesti "Tarmon vitosesta", jonka seuran hiihtoväki raivasi ja laittoi useina vuosina kuntoon. Toimeliaisuuden arvoa lisää se, että monet Tarmon hiihtourheilun eteen työtä tehneet olivat olleet mukana seuran toiminnassa jo vuosikymmeniä. Monien nuorten hiihtäjien mieleen syöpyi näky iäkkäistä tarmolaisista toimitsijoista, jotka tulivat hiihtopaikoille kerta toisensa jälkeen.

Tarmon hiihtojaosto järjesti vuosikymmenen alussa piirikunnallisia ja kansallisia kilpailuja. Hiihtourheilun kohokohdaksi muodostuivat vuoden 1972 TUL:n talvipäivät, joiden järjestelyt vaativat poikkeuksellisen runsaita voimavaroja. Talvipäivien onnistumiseksi jouduttiin kamppailemaan myös luonnonvaroja vastaan, sillä vähälumisen talven vuoksi lumet oli suorastaan keräiltävä latupohjille. Tuhannen osanottajan kilpaillessa paremmuudesta ladut joutuivat lisäksi kovalle kuormitukselle.

Tarmon 1970-luvun hiihdossa on nähtävissä kaksi menestynyttä sukupolvea. Ensimmäisen sukupolven menestyneitä pitkän linjan puurtajia olivat Heikki ja Kielo Rissanen, Veli Kiiskinen, Heikki Mustonen sekä Antti Piironen. Nuorisovalmennuksen kautta vanhempien hiihtäjien rinnalle kohosi uusi sukupolvi. Tyttöhiihtäjistä menestyivät parhaiten Helena ja Maija Karhu sekä Erja Kauranen. Heidän yhteisenä saavutuksenaan oli TUL:n viestimestaruuskilpailujen pronssimitali. Yksilökohtaisesta parhaisiin saavutuksiin ylsi Helena Karhu. Hän kohosi TUL:n kärkihiihtäjien joukkoon saavuttaen TUL:n mestaruuksia tyttösarjoissa sekä mitaleita yleisessä sarjassa. Poikienkin puolella päästiin käsiksi viestipronssiin. Sen toivat Tarmolle Veli-Heikki Mustonen, Kari Hämäläinen ja Antti Nieminen.

Tarmon hiihtotoiminta hiljeni 1970-luvun lopulla. Pitkään mukana olleet siirtyivät harrastushiihdon puolelle. Tosin monia Tarmossa hiihtäneitä nähtiin myöhemmin kilpaladulla ammatillisen paikallisjärjestön vuotuisissa mestaruushiihdoissa. Nuorimmista hiihtäjistä monet vaihtoivat opiskelujen myötä paikkakuntaa. Tarmon hiihdon toimelias vuosikymmen kääntyi lopuilleen ja hiihto poistui Tarmon valtalajien joukosta.

Pujottelua kaikkina vuodenaikoina

Tammikuussa 1973 Tarmon johtokunta joutui pohtimaa uuden lajin ottamista seuran ohjelmaan. Pöytäkirjaan merkittiin seuraavanlainen asian käsittely: "Slalom eli pujottelun ottaminen seuraan. Päätös: Johtokunta ottaa, jo aikaisemmin periaatteessa hyväksytyn lajin seuran ohjelmaan ja esittää seuran vuosikokouksessa perustettavaksi pujottelujaoston." Toiminnan käynnistämiseen vaikuttivat ylhäältä se, että Varkaudessa pidettävien talvipäivien ohjelmassa oli pujottelua. Toisaalta lajiin oli löytynyt innokkaat vetäjät, Mikko ja Antti Martikaisten veljesten sekä myöhemmin Pertti Dahlströmin toimeliaisuus oli koko Tarmon pujottelun elinehto.

Pujottelujaosto perustettiin marraskuun 19. päivänä Tori-Torpalla. Kilpailullista menestystäkin alkoi tulla sangen nopeasti. Parhaaseen saavutukseen ylsi Hannu Hyttinen, joka toi Tarmolle SM-tason mitalin. Kyseinen mitali oli samalla ensimmäinen TUL:n seuran saavuttama laskettelun SM-mitali. Muita menestyneitä tarmolaisia "mutkamäenlaskijoita" olivat Jari Tulikanto, Esa Palkeinen, Jaakko Rainio, Jari Larkiola, Kalle Tuomainen sekä lajin vetäjä Mikko Martikainen.

Pujottelun harjoittelumahdollisuudet Varkaudessa olivat melko heikot, sillä olihan paikkakunnan oma mäki Vattuvuori melkoisen pieni. Tämän vuoksi laskettelijat joutuivat menestystä saavuttaakseen leireilemään suuremmissa rinteissä. Kekseliäisyys paransi osaltaan harjoitusmahdollisuuksia, sillä kesäaikana laskettelijat siirtyivät harjoittelemaan Joroisten hiekkamontuille ja kangasrinteisiin. Marjastajille ja sienestäjille rinnettä alas vilahtelivat laskettelijat olivat lähes kauhunsekaisia tunteita herättävä näky.

Pujottelua pidettiin Tarmon ohjelmassa vuoteen 1981 saakka. Tällöin pujottelun harrastajat näkivät, että lajin kehittäminen TUL:n hiihtojaoston puitteissa ei ollut kulkenut suotuisaan suuntaan. Näin ollen paikkakunnalle perustettiin lajin erikoisseura, joka ei katsonut asiakseen liittyä TUL:n jäsenyyteen.

Pujottelun osalta on tuotava esiin vielä yksi merkittävä seikka. Antti ja Mikko Martikaisen käynnistettyä lajin he kiinnittivät suurta huomiota välineiden hankkimiseen. Luomiensa kanavien ja verkostojen sa turvin he pystyivät hankkimaan edullisia välineitä. Tarmon toimintaan tulleille laskettelijoille. Monelle lajista kiinnostuneelle Martikaisten veljesten "sosiaalinen toiminta" tarjosi mahdollisuuden päästä kokeilemaan noihin aikoihin melko kalliina pidettyä harrastusta. Menestyksen myötä välineitä saatiin niin, että tarmolaiset voivat ylpeillä "omasta tallilaskijastaan", jonka välineet sponsoroi alan edustaja.

Seitsemän vuotta koripalloa

1970-luvulle tultaessa koripalloa harrastettiin Varkaudessa ainoastaan koulupelinä. Tosin oppikoulujen koripallo-cupissa yhteislyseon joukkue oli menestynyt melko hyvin päästen parhaimmillaan kahdeksan parhaan joukkoon. Innokkaat koripallon harrastajat päättivät lähteä kokeilemaan taitojaan sarjatoimintaan. Näissä merkeissä Tarmossa tehtiin keväällä vuonna 1972 päätös lajin ottamisesta seuran ohjelmaan: "Keskusteltiin koripallopelin ottamisesta seuran ohjelmaan ja sen aloittamisesta. Päätös: "Johtokunta hyväksyi pelin seuran harrastuslajiksi ja antoi seuran koripallovetäjäksi lupautuneelle Ari Laineelle tehtäväksi kehitellä asiaa ja ilmoittaa seuran joukkue sarjoihin mukaan." Mielenkiintoiseksi Varkauden koripalloelämän teki se, että Tarmon lähtiessä mukaan sarjatoimintaan myös Warkauden Urheilijat tekivät saman tempun.

Tarmon koripalloilijat menestyivät perussarjassa hyvin. Koko kauden aikana tuli ainoastaan yksi tappio. Useimmat vastustajat kaatuivat murskaluvuin. Esimerkiksi paikalliskamppailussa sarjan toisella kierroksella WU kaatui pistein 96-31. Hyvät peliesitykset tiesivät Tarmolle nousemista maakuntasarjaan. Lisäksi Tarmo voitti TUL:n Savon piirin mestaruuden joukkueen voittaessa Juankosken Pyrkivän luvuin 122-65.

Tarmon ensimmäisen kauden menestymisen taustalla oli kokeneiden pelaajien siirtyminen seuran riveihin. Ari Laineen lisäksi toimivat tehokkaasti peli- kuin jaostotehtävissäkin Juhani Paasi, Martti Hänninen sekä Matti Laitinen.

Tarmon koripalloilijat sijoittuivat säännöllisesti maakuntasarjan kärkeen. Kahtena pelikautena Tarmo ylsi myös suomi-sarjan karsintoihin. Nouseminen muodostui kuitenkin mahdottomaksi, sillä johtokunta oli evästänyt joukkueen "ei nousua - matkatoivotuksella". Johtokunnan mielestä nousua ei kannattanut todella tavoitella ennen kuin lajin nuorisotoiminta oli saatu käyntiin. Syksyllä maakuntasarjaan lähti seuran juniorijoukkueena pidetty Tarmon Pojat. Tänä vuonna seuran varsinaisesta joukkueesta käytettiin esimerkiksi lehdissä nimeä Tarmon konkarit, mikä kuvastanee joukkueen pelaajien vanhenemista.

Keväällä 1979 osa Tarmon pelaajista lähti puuhaamaan koripalloilun erikoisseuraa. Uusi seura perustettiin toukokuussa . Samalla tehtiin myös päätös seuran liittymisestä SVUL:oon. Tarmossa keskusjärjestön vaihtamisen katsottiin olleen tarkoituksenmukaista jollekin perustamispuuhissa mukana olleille. Uusi seura vei mukanaan Tarmon pelaajat. Vaikka Tarmon puheenjohtajana tuolloin toiminut Ossi Mikkonen vakuutti koripalloilun säilyvän myös Tarmon ohjelmassa, ei näin kuitenkaan tapahtunut. Seitsemän vuoden ajanjakso, jolloin Tarmossa pelattiin koripalloa, oli päättynyt. Tarmo oli menettänyt oman "Lions-klubinsa", kuten seuran koripallojoukkuetta leikillisesti nimitettiin.

Tarmon koripalloilua toteutettiin pienin voimavaroin. Myös tuon ajanjakson saliolosuhteet olivat kehnot. Ottelut pelattiin saleissa, joihin yleisöä ei mahtunut nimeksikään. Joukkue harjoitteli ammattikoululla, josta muista kouluista poiketen jouduttiin myös maksamaan vuokraa. Tarmon koripallotoiminnan taustalla olikin muutaman lajista innostuneen henkilön pyytetön työ koripallon hyväksi. Ideoita ei myöskään puuttunut. Mainittujen raittiustilaisuuksien järjestämisen lisäksi Tarmon koripalloilijoiden vieraana kävi muun muassa puolustusvoimien joukkue. Samana iltana ottelun jälkeen järjestettiin "huippukonsertti", jossa esiintyivät Pepe Willberg ja Paradise-yhteye.

Uinnin viimeiset pärskeet

Tarmon uintitoiminnan lopettamisen syynä oli aikoinaan ollut uimalaitoksen veden likaantuminen. Vuonna 1975 jouduttiin uudenlaisen pohdinnan eteen. Huhtikuussa vihittiin käyttöön uimahalli, joka mahdollisti uintitoimintojen käynnistämisen. Aikoinaan Tarmon toiminnassa mukana ollut uintiväki päätyi kokoontuessaan perustamaan TUL-uinnille oman erikoisseuran. Perustavassa kokouksessa seuran nimeksi päätettiin Varkauden Norpat. Perusta uintitoiminnalle oli kuitenkin laskettu jo vuosikymmeniä aiemmin Hertunrannan uimalaitoksella.

6.3. Menestyksen taustatekijät

"Yhtä nousua!

Kaikkiaan 1970-lukua voidaan pitää menestyksellisenä ajanjaksona myös urheilullisesti. Yhtäältä tästä osoituksena olivat aiemmin mainitut kilpailujen järjestämistehtävät, joita seura sai hoidettavakseen runsaasti. Toisaalta Tarmo sai suoranaista tunnustusta myös urheilullisista saavutuksistaan. Vuonna 1975 Tarmo voitti TUL:n nuorten toimintakilpailun. Vuonna 1979 seura sai pitkäkestoisesta nuoriso- ja kasvatustyöstään lastenlehti Raketin tunnustuspalkinnon. Ihmeenä ei voidakaan pitää, että ryhmähaastattelussa todettiin Tarmon 1970-luvun toiminnan olleen "yhtä nousua".

Tarmon julkiseen kuvan suotuisaan kehittymiseen vaikutti myös suhteellisen säännöllisesti ilmestynyt Tarmon oma lehti, joka jaettiin jokaiseen paikkakunnan talouteen. Lehden toimittamisesta, juttujen kirjoittamisesta ja ilmoitusmyynnistä vastasivat erityisesti Juha Koivula, Juhani Paasi sekä Esko Paukkonen.

Tarmon 1970-luvun nousukauden taustalla oli eri tahoilla tehty pyyteetön työ. Tässä yhteydessä voidaan nostaa esille ainoastaan muutamia nimiä, joiden toiminta seuran johtotehtävissä oli osaltaan nostamassa Tarmon nimeä yleiseen tietoisuuteen.

Ensinnäkin seuran puheenjohtajina toimineet Kauko Ahonen (1969-1973) ja Ossi Mikkonen (1974-1980) kiinnittivät suurta huomiota seuraorganisaation toimivuuden parantamiseen. Heidän aikanaan järjestettiin uudenlaisia tilaisuuksia, joissa pohdittiin seuran tulevaa toimintaa. Tähän liittyen käynnistettiin myös aiempaa tarkempi toimintojen suunnittelu. Uskallusta riitti myös rohkeisiin avauksiin, josta esimerkkinä voi mainita Veikko Sinisalon Betonimylläri -lausuntaillan järjestämisen. Yhtenä merkittävänä Ahosen ja Mikkosen kauden perintönä voidaan nähdä jaostotoimintojen aktivoimisen. Pääseuran ja jaostojen toiminnalle löydettiin sopiva työnjako. Missään tapauksessa Tarmon nousukaudesta puhuttaessa ei voida sivuuttaa seuran aikaisempiakaan puheenjohtajia. Yrjö Hallan (1962 - 1966) ja Veikko Tuovisen (1967-1968) kaudella luotiin perustaa seuran urheilulliselle nousulle. Kyseisten puheenjohtajien aikakaudella toimittiin sekä taloudellisesti että asenteellisesti erittäin vaikeissa olosuhteissa. Tästä huolimatta pysyttiin lisäämään seurarientoja. Erityisesti tämä tapahtui nuorten kilpailutoiminta käynnistämällä. Vähäisien henkilöresurssien aikana seuran puheenjohtajat saivat lähteä kilpailumatkoille nuorten kanssa lukemattomia kertoja. Matkakorvauksista puheenjohtajienkaan ei tarvinnut olla huolissaan, sillä niiden maksamiseen ei ollut varoja.

Ossi Mikkosen ansioksi on lisäksi luettava puheenjohtajakautta edeltänyt 12 vuoden jakso (1962-1973) seuran sihteerin tehtävissä. Tavanomaisten sihteeritoimien lisäksi Mikkonen oli käynnistämässä monia lajitoimintoja sekä huolehtimassa seuran taloudellisen tilanteen kohentamisesta. Sihteerinä vuosina 1974-1979 toimineen Juhani Paasin ansiot olivat erityisesti seuran taloudellisen tilanteen vakaana säilyttämisessä, uusien avauksien tekemisessä ja erityisesti Tarmon seuralehden ilmoitushankinnassa. Tämän lisäksi Paasilta riitti voimavaroja seuran koripalloiluun.

Kohtuullisesta ja aika ajoin melko hyvästäkin taloudellisesta tilanteesta huolimatta seuran taloudenhoitajat joutuivat työskentelemään suuren paineen alla. Veikko Karhusen (1968-1975) ja Pentti Hedmanin (1976-1981) säntillinen rahakirstun vartiointi piti tilanteen vakaana. Näin tapahtui siitäkin huolimatta, että "rahakirstun pohja uhkasi paistaa useasti". Erityistä huolta taloudenhoitajat kantoivat seuran bingosta, josta muodostui Tarmon keskeisin tulolähde.

Puheenjohtajien, sihteerien ja taloudenhoitajien lisäksi koko johtokunta joutui toiminnan laajetessa kovan paineen alle. Tarmon 1970-luvun toimintaa tarkasteltaessa nousee esille erityisesti kaski nimeä. Ensinnäkin Juha Koivulan toiminta ei rajoittunut pelkästään yleisurheilun organisointiin ja valmennukseen. Juha Koivula toi aivan vuosikymmenen alusta Tarmon tultuaan monenlaisia virikkeitä ja ideoita, jotka vaikuttivat seuraorganisaation kehittämiseen. Valmennuksen alueella "Jussi" teki ohjelmia yleisurheilun lisäksi myös muiden lajien urheilijoille. Esimerkiksi hiihdon menestyksen taustalla oli Juha Koivulan laatimat harjoitusohjelmat.

Toinen merkittävä nimi on seuran varapuheenjohtajanakin toiminut Esko Paukkonen. Hänen vaikutuksensa ulottui Tarmon 1970-luvun toiminnassa sangen laajalle. Keskeisimpiä alueita olivat seuratiedottaminen, jolla luotiin uudenlaista imagoa Tarmon toiminnoille, talouden kohentaminen sekä erityisesti yleisurheilun organisoitiin liittyvät kysymykset. Lajitoimintojen tukemisessa Eskon työ ei jäänyt kuitenkaan pelkästään yleisurheilun alueelle. Juha Koivulan ja Esko Paukkosen toiminta ulottui myös huomattavassa määrin itse Tarmon toimintojen ulkopuolelle. Molemmat toimivat TUL:n Savon piirin puheenjohtajatehtävissä sekä myöhemmin myös koko TUL:n johtotehtävissä. Juha Koivula oli TUL:n hallituksen jäsenenä sekä urheiluvaliokunnan puheenjohtajana. Esko Paukkonen toimi TUL:n hallituksen jäsenenä kunnes hänet valittiin liiton organisaatiouudistuksen yhteydessä TUL:n toimitusjohtajaksi.

Kykyjen etsintää

Tarmon toiminnan vilkastuessa kiinnitettiin entistä suurempaa huomiota nuorison saamiseksi mukaan toimintaan. Tämänkaltaiseen painotukseen voidaan katsoa vaikuttaneen kolmenlaisten tekijöiden. Ensinnäkin omaksuttaessa uudenlainen valmennuskäsitys nähtiin, että valmentautuminen on aloitettava mahdollisimman varhain monipuolisilla harjoitteilla. Toiseksi lisääntyvä lajitoiminta ja uudet lajit pyrkivät haalimaan mahdollisimman paljon nuoria mukaan toimintaan. Kolmanneksi ikäkausiurheilun laajeneminen yhä useammille ikätasoille johti siihen, että Tarmossakin järjestettiin kilpailuja ja harjoituksia yhä nuoremmille.

Lapsia ja nuoria haettiin mukaan Tarmon toimintaan järjestämällä iltaharjoituksia kouluilla eri puolilla kaupunkia. 1970-luvun alkupuolella harjoituksia pidettiin Joutenlahden kansakoululla, Kuoppakankaan kansakoululla, Könönpellon kansakoululla ja Huvipirtillä sekä Savontien alueella Tehtaan kansakoululla ja Keskikoululla. Juha Koivulan organisoimassa toiminnassa ohjaajina toimivat organisaattorin lisäksi Heimo Huopalainen, Hannu Itkonen, Markku Kauhanen, Hannu Miettinen ja Pentti Nykänen. Parhaina vuosina harjoituksissa oli mukana yli 400 harrastajaa. Lisäksi kesäisin jatkettiin eri puolilla Varkautta, lähinnä koulujen kentillä, urheilukoulutoimintaa. Ohjaajina toimivat Hannu Itkonen, Arto Mikkonen, Pekka Tarvainen, Arto Viljakainen sekä 1980-luvun vuosina Ari Surkka.

Nuorten kilpailutoimintaa järjestettiin lähes kaikissa Tarmon lajiohjelmassa olleissa lajeissa. Erityisen paljon osanottajia keräsivät yleisurheilun Kyvyt esiin -kilpailut. Esimerkiksi vuonna 1972 16 kilpailuissa kävi kaikkiaan 289 tyttöä ja poikaa. Lisäksi TUL:n Savon ja muiden itäisten piirien kesäisille Riemuleireille Tarmosta lähti matkaan runsas osanottaja joukko.

Uuden aikakauden nuorisojaosto

Tarmoon perustettiin nuorisojaosto vuonna 1974. Perustettu jaosto ei kuitenkaan ollut seuran ensimmäinen. Aikakirjojen mukaan Tarmon ensimmäinen nuorisojaosto perustettiin vuonna 1935. Tuolloin perustettu jaosto keskittyi lisääntyvän nuorisourheilun järjestämiseen. Erityisenä tehtävänä oli hankkia seuraan uusia eri lajien harrastajia.

1974 perustettu jaosto otti tehtäväkseen laaja-alaisen nuoriso- ja kulttuuritoiminnan järjestämisen. Jaoston tehtävä oli siten koko lailla toisenlainen kuin 1930-luvulla toimineen nuorisojaoston. Niinpä esimerkiksi vuoden 1974 toimintakertomukseen kirjattiin seuraavanlainen teksti:

"Kilpaurheilun lisäksi Tarmossa on yhä enenevässä määrin kiinnitetty huomiota nuorisotoimintaan, jonka osoituksena meillä on nyt myös aktiivinen nuorisojaosto, joka on ottanut päätavoitteekseen TUL:n 70-luvun liikuntapoliittisen ohjelman noudattamisen. Saman jaoston kautta on yhteydet eri nuorisojärjestöihin parantuneet ja se on antanut edellytyksiä entistä vahvemman seuran rakentamiselle."

Nuorisojaosto toimi muutaman vuoden. Sen toimesta järjestettiin kerhoiltoja, retkiä ja erilaisia tapahtumia. Lisäksi jaostossa kiinnitettiin huomiota nuorten kouluttamiseen. Niinpä monet henkilöt kävivät TUL:n nuoriso- ja leiriohjaajakoulutuksessa. Saatuja taikoja voitiin hyödyntää leireillä, joille Tarmon lapset ja nuoret runsaslukuisesti osallistuivat. Jaoston toimintoihin osallistuivat aktiivisesti Heikki Immonen, Arto Mikkonen, Erja Piiparinen, Tuomo Tenhunen ja Anja Tiainen.

Tarmon nuorisojaosto toimi kiinteässä yhteistyössä työväenliikkeen nuoriso- ja varhaisnuoriso-järjestöjen kanssa. Saman henkilöt osallistuivat usean eri järjestön toimintaan. Toiminnan kantavana voimana oli nuorison yleinen yhteiskunnallinen aktivoituminen. Eräänlaisen yleisvasemmistolaisuuden siivittämä myös TUL:n urheiluseura Tarmo sai riveihinsä aktiivisia nuoria, jotka osallistuivat erilaisiin seuratoimintoihin urheilijoista aina toiminnan organisaattoreihin saakka. Ryhmähaastattelussa Tarmon nuorisojaoston syntymiseen vaikuttavia tekijöitä kuvailtiin seuraavasti:

"Yksi tekijä vielä oli, mitä ei pidä aliarvioida, oli se 70-luvun alun yleinen vasemmistolaiskausi. Meillä oli aika paljon sellaisia nuoria, jotka paitsi että olivat urheilijoita ja tekivät työtä urheilun eteen tai toimitsijoita, niin ihan tämmöinen. Se ei ollut sosiaalidemokraattista eikä se ollut kommunistista, se oli yleishumaania ajattelua. Minusta se oli Tarmossa 70-luvulla hyvin monessa asiassa mukana."

Tarmon nuorisojaoston toiminta hiljeni kuitenkin vähitellen. Hiipuminen johtui suurelta osin siitä, että monet toiminnassa mukana olleet vaihtoivat paikkakuntaa opiskelujen myötä.

6.4. 1980-luvun alku - aallonharjalta alas

Tarmon toiminta paisui 1970-luvulla huomattaviin mittasuhteisiin. Eri lajien toiminnan laajenemisen lisäksi ohjelmistoon otettiin myös uusia lajeja. Lisäksi laajenemista tapahtui myös nuoriso- ja kulttuuririentojen suuntaan. Jo 1960-luvulta alkaen oli luotu uudenlaista toimintakulttuuria, jonka hedelmiä korjattiin 1970-luvun kuluessa. Seuraavalle vuosikymmenelle siirtyminen merkitsi kuitenkin vastaamista uusiin haasteisiin.

1980-luvun uuteen tilanteeseen ajautuminen ilmensi tyypillisesti urheiluseuratoiminnan aaltoliikettä. Aiempien hyvien vuosien toimihenkilöistä monet väistyivät syrjään. Urheilijoista osa lopetti säännöllisen valmentautumisen ja osa vaihtoi paikkakuntaa opiskelujen jatkamisen myötä. Lisäksi aiemmassa on jo kuvattu, kuinka osa lajeista irtaantui Tarmon yhteydestä.

Uudenlainen tilanne merkitsi yhtäältä uudenlaisten avausten tekimistä. Toisaalta pyrittiin resurssoimaan niitä lakeja, joista oli odotettavissa tuloksia. Vuoden 1981 toimintakertomuksen mukaan urheilutoiminnan nähtiin painottuneen voimakkaasti voimannoston varaan. Laji oli saavuttanutkin huomattavaa menestystä siitä alkaen, kun se tuli Tarmon ohjelmaan vuonna 1977. Voimannoston lisäksi toimiviksi lajeiksi kirjattiin paini, yleisurheilu ja painonnosto. Hiihtoa harrastettiin kuntoilupuolella, nyrkkeilyssä oli lama ja pujottelijat poistuivat Tarmon suojista.

1980-luvun alussa Tarmon taloudellinen tilanne muodostui erittäin vaikeaksi. Tämä ilmenee esimerkiksi vuoden 1982 toimintakertomuksen tekstistä: " Seuran taloudellinen tilanne on erittäin tiukka. Asiantilan parantamiseksi on tehtävä ja saatava toiminta liikkeelle sellaiset asiat kuin jäsenmaksut, haastekampanjat, keräykset, tarramainokset ja talkoohommat ym. Nämä toiminnat on räväytettävä liikkeelle tosi tehokkaasti."

Bingon lisäksi oli lähdettävä etsimään myös uudenlaisia rahoituslähteitä. Vuonna 1983 rakennettiin kaupungin antamalle maa-alueelle pienois-golf-rata. Nähtyyn vaivaan nähden rata ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Esimerkiksi vuonna 1984 golf-radan ja sen yhteydessä toimineen kioskin tuotoksi kirjattiin 11 markkaa ja 23 penniä. Näin ollen golf-radalle lähdettiin etsimään ostajaa ja vuoden 1986 keväällä ostajaksi löytyi Eläkeläisen ry:n Lomakeskus Kuntoranta.

Voimannostosta muodostui Tarmon 1980-luvun ensimmäisen puoliskon valtalaji. Voimannostojaoston toimintakertomus vuodelta 1983 kuvaa hyvin, kuinka laaja-alaisesti seuran nostajat menestyivät. Tarmon nostajat ylsivät myös Suomen edustusjoukkueeseen. Miesten MM-kisoissa Göteborgissa nosti itse voimannoston puuhamies Markku Pitkänen, joka sijoittui 67,5 kg:n sarjassa kahdeksanneksi. SM-tasolta tuli myös menestystä, sillä seuran nostajat saavuttivat SM-pronssin joukkuenoston mestaruuskilpailuissa. Mitalijoukkueessa nostivat Pauli Oksman, Jorma Nyyssönen, Teuvo Immonen, Ismo Iivarinen, Arto Malava sekä Markku Pitkänen.

Myös vuosi 1984 oli voimannostolle menestyksellinen. Hannu Malinen toi Euroopan mestaruuskilpailuista pronssimitalin ja Markku Pitkänen ylsi PM-hopealle. Malinen voitti myös Suomen mestaruuden. Joukkuemestaruuskilpailuissa Tarmon nostajat kirkastivat mitalinsa väin hopeiseksi. Edellä mainittujen lisäksi SM-kisoissa ja TUL:n mestaruuskilpailuissa menestyivät myös Ossi Kautiainen, Kaj Järveläinen, Kari Immonen, Silvo Koponen, Juha Räisänen sekä Seppo Lasaroff. Muita 1980-luvun alkupuoliskolla menestyneitä nostajia olivat Yrjö Hyttinen, Harri Hämäläinen, Kaj Kesäläinen, Urpo Kojo, Pekka Käräjämies, Jorma Nyyssönen, Juha Roininen ja Juha Räisänen. Vuonna 1985 Hannu Malinen sijoittui Haagin EM-kisoissa neljänneksi.

Voimannoston menestys ei rajoittunut ainoastaan miehiin. Vuonna 1982 voimannostoon mukaan tulleet naiset toivat seuralle mitaleita. Kirkkaimmaksi tähdeksi kohosi Tuija Karjalainen. 1980-luvun alkupuoliskolla hän ylsi aina PM-, EM- ja MM-kisoihin saakka. Vuoden 1983 Pohjoismaiden mestaruuksista kisailtaessa Karjalainen oli 12. ja nosti penkkipunnerruksessa Pohjoismaiden ennätykset. EM-kisoissa Tuija sijoittui kuudenneksi. SM-kilpailuissa hän voitti sarjansa. Vuoden 1985 Wienin MM-kilpailuissa Karjalainen sijoittui seitsemänneksi. TUL:n kärkinostajien joukkoon kohosi myös Maria Peräkylä.

Tarmon voimannosto sai tunnustusta. Niinpä seuran järjestettäväksi myönnettiin naisten PM-kilpailut. Kotiyleisön suureksi riemuksi myös Tarmon oma nostaja oli mukana kilpailussa. Tuija Karjalaisen nostaessa mainitun Pohjoismaiden ennätyksen kohosi tunnelma luonnollisestikin varsin korkealle. Vuonna 1982 järjestettiin voimannoston SM-kilpailut, jotka jäivät voimannostoväen mieliin varsinaisina ennätysmurskajaisina. Kisoissa tehtiin yksi maailman ennätys, kolme Euroopan ennätystä, 13 Suomen miesten ja kolme nuorten Suomen ennätystä.

Yleisurheilu oli toinen laji, jossa tapahtui 1980-luvun alkupuolella. Vielä vuonna 1983 toiminta oli vireää, vaikkakin Tarmo putosi seuraluokittelussa valioluokasta I-luokkaan. Yleisurheiluväki kirjasi murheekseen myös urheilullisen tason laskun. Tästä huolimatta TUL:n mestaruuskilpailuissa oltiin pistesijoilla, vaikka mitaleille ei yllettykään. Seuran yleisurheilijoista voidaan mainita naisten puolelta Sari Hagert, Pia Koivistoinen, Anne Tarvainen sekä Merja Tiitinen, jotka toivat TUL:n viestimestaruuskilpailuista kaksi neljättä sijaa. Miesten puolella kunnostuivat Kai Kärkkäinen, Hannu Lundberg, Esa Puolakka sekä Timo Vepsäläinen, jotka ylsivät liiton mestaruuskilpailuissa loppukilpailuun saakka. Nuorista, tytöistä ja pojista menestyivät parhaiten 1980-luvulla Matti Keitaa, Merja Hyttinen, Pirjo Kuronen, Ari Surkka, Lasse Lundberg, Risto Asikainen, Arto Kainulainen, Petteri Ollikainen, Heikki Lasaroff, Harri Pitkänen, Janne Natunen, Juha Oinonen, Markku Kuronen, Jari Koponen sekä Jouni Koponen. Valmennuksen ja jaostotoiminnan puolelta on nostettava esiin Markku Pitkäsen ja Risto Koivistoisen nimet, joiden ansiota Tarmon urheilijoiden menestyminen oli suurelta osin.

Vuonna 1985 yleisurheilun lama alkoi olla syvimmillään, sillä "ennen niin suositut viikkokilpailut kesällä keräsivät vain kourallisen mukaan". Niinpä seuraavan vuoden toimintakertomukseen voitiin kirjata seuraavanlainen vuodatus: "Seuran toiminnallinen allonpohja näkyi kaikkien selvimmin yleisurheilun totaalisena loppumisena."

Vuoden 1980 aikana saavutettiin painonnostossa kaksi SM-pronssimitalia Pekka Pölläsen ja ikämies Pauli Oksmanin toimesta. Painissa TUL:n mestaruuskilpailujen pronssimitalit toivat Tarmolle Ari Mäntyaho ja Markku Rahikainen. Nyrkkeilyssä Matti Semi ylsi TUL-pronssiin. Tämän jälkeen näiden lajien menestys alkoi vähentyä.

Toiminnallisen allonpohjan seurauksena oli lähdettävä etsimään myös aivan uudenlaisia avauksia. Jo vuoden 1982 aikana seuran johto kävi jatkuvia keskusteluja uusien lajien ottamisesta Tarmon ohjelmaan. Esillä olivat muun muassa tennis, pöytätennis ja keilailu. Lajivalikoiman supistuttua myös golf merkittiin seuran harrastamaksi lajiksi. Golf jäi kuitenkin omalla pienoisradalla pelatuksi puttailuksi ja isommille kentille tarmolaiset eivät menneet ainakaan seuran väreissä. Pohdinnat eivät menneet hukkaan, sillä keilailu tuli Tarmon ohjelmaan jo vuonna 1984. Myös pöytätennis nousi Tarmossa harrastettavaksi lajiksi, vaikka siihen kuluikin useampia vuosia.

Vuoden 1982 aikana Tarmon ohjelmaan tuli kuitenkin laji, joka johti myöhemmin Tarmossa aivan uudenlaisiin toimenpiteisiin. Kyseisenä vuonna seuran johdossa tehtiin nimittäin päätös lentopalloilun ottamisesta Tarmon siipien suojaan. Lentopallo nousi sangen nopeasti Tarmon keskeisimmäksi lajiksi. Vuoden 1984 varsinaisen toiminnan kuluista laji haukkasi jo yli 75 %. Lentopallon kehittämiseksi seuraan perustettiinkin 12. syyskuuta 1984 Tarmon Lentopallon Tuki. Perustamisasiakirjasta löytyivät nimet Risto Toropainen (pj.), Pertti Hjelm (vpj.), Juha Koivula, Allan Hahtala, Hannu Savolainen sekä Matti Viitanen. Lentopallon Tuen perustamiseen johti osaltaan opintomatka, jonka tekemiseen liittyvä päätös on luettavissa maaliskuun pidetyn johtokunnan pöytäkirjasta: "Johtokunta päätti lähteä tutustumaan Tampereelle Rantaperkiön Iskun seuratoimintaan ja muuhun kaikkeen lentopalloon liittyviin asioihin. Tämä sen takia että osaamme toimia tulevalla pelikaudella lentopalloilijamme noustua ylempään sarjaan. Tutustumismatkalle osallistuivat A. Hahtala, M. Viitanen, J. Koivula ja Kauhanen. Päätettiin korvata matkakustannukset". Kokouksen seuraava pykälä osoittaa, että jonkinlaista tietoa oli jo olemassa: "Valittiin sopimusneuvottelijoiksi lentopalloilijoitten kanssa käytäviin keskusteluihin Hahtala, Kauhanen, Viitanen, Koivula ja Hjelm.

Esimerkki uudenlaisista avauksista oli myös vuonna 1983 perustettu naisjaosto. Vuoden 1983 jaosto järjesti kolme kirpputoria sekä yhdet joulumyyjäiset sos.dem. yhdistysten, VarTP:n naisjaoston ja eläkkeensaajien kanssa. Lisäksi tehtiin retki Ähtäriin eläinpuistoon sekä järjestettiin perheleiri Viholanniemen kesäsiirtolassa. Pikkujoulua vietettiin yhdessä Varkauden Norppien kanssa.

Tarmon ja muiden järjestöjen välinen yhteistoiminta ei jäänyt pelkästään kirpputorien järjestämiseen. Tammikuun 22.päivänä Tarmo oli mukana allekirjoittamassa Varkauden Alueen Ammatillisen Paikallisjärjestön ja varkautelaisten TUL:n seurojen välistä yhteistoimintasopimusta. Tarmon lisäksi TUL:n seuroista mukana olivat Varkauden Työväen Palloilijat, Varkauden Työväen Naisvoimistelijat ja Varkauden Norpat. Sopimus perustui vuonna 1980 allekirjoitettuun SAK:n ja TUL:n väliseen valtakunnalliseen yhteistoimintasopimukseen. Paikallistason sopimus sisälsi sekä toiminnallisia että organisatorisia tavoitteita. Sopimuksen mukaan pyrittiin muodostamaan VAAP-TUL-yhteistoimintajaosto, jonka tehtäväksi annettiin liikuntatoiminnan suunnittelu ja järjestäminen.

Kaikkiaan 1980 -luvun alkupuoli merkitsi eräänlaista murrosta Tarmon toiminnassa. Ylhäältä vanhat perinteiset lajit väistyivät tai niiden toiminta riutui. Näin tapahtui muun muassa hiiihdon, yleisurheilun, nyrkkeilyn ja painin osalta. Toisaalta 1970-luvun lopussa ja pujottelijat seuraavan vuosikymmenen alussa. Muodostuneeseen uudenlaiseen tilanteeseen vastatessaan seuran johto kirjasi vuoden 1985 toimintasuunnitelmaan lyhyen ja ytimekkään tekstin: " Vain yksi suunta, ylöspäin.