8. Urheiluseuran elämänkerta-
Tarmon historiaprojekti

8.1. Seurahistoriasta

Urheiluseurahistorian kirjoittamiseen on olemassa monia syitä. Seurassa toimivat saattavat dokumentoida seuran vaiheet, tapahtumat ja saavutukset. Seurahistoria asettuu myös kunnianosoitukseksi aiempien sukupolvien puuhaihmisten työlle. Seurahistoria voi tehdä myös näkyväksi sitä toimeliaisuutta, joka on saavutusten ja menestysten takana.

Usein seurahistoriasta pyritään laatimaan tarunhohtoisia urheilun sankarikirjallisuuden pienoismalleja. Tällöin historioihin ja historiikkeihin on kirjoitettu tarkasti voitot ennätykset, mitalit sekä sentit ja sekuntit. Esikuviensa tavoin seurahistoriikeissa on jätetty useimmiten vähälle pohdinnalle laajemmat yhteiskunnalliset tekijät. Urheiluseuraa ei ole näin olleen kytketty osaksi ympäröivää yhteiskuntaa. Täten myös seuran ja ympäristön välinen vuorovaikutus on jäänyt havaitsematta.

Urheiluseurahistorioiden suppeudelle löytyy luontevia selityksiä. Ensiksi urheiluseuroilla ei ole ollut käytettävissä ylimääräisiä resursseja seurahistorioiden tuottamiseksi. Toiseksi historiankirjoitus on ollut seuroissa kuitenkin toissijainen tehtävä, sillä keskeisin huomio on kiinnitetty urheilutoiminnan järjestämiseen. Kolmanneksi myöskään seurojen ulkopuolelta ei ole osoitettu suurta kiinnostusta urheiluseurojen tutkimiseen. Vasta tutkimuksen suuntautuessa kohti kansanliikkeitä, pienyhteisöjä ja arkielämää myös urheiluseurat ovat nousseet päivänvaloon.

Näin niistä on tullut akateemisenkin kiinnostuksen kohteita.

8.2. Tarmon toimintojen tallentaminen

Historiankirjoituksessa tutkija tekee monenlaisia valintoja. Näkökulman valinnan perusteella tärkeäksi koetut asiat nousevat esille. Asioiden dokumentoinnissa tutkijan valinta ei kuitenkaan ole ensimmäinen, sillä useimiten järjestötoimijat itse ovat kirjanneet toimintakertomuksiin ja -suunnitelmiin, pöytäkirjoihin sekä erilaisiin asiakirjoihin keskeisiksi koettuja asioita. Eräällä tavalla kirjallisen aineistojen varassa toimiva tutkija kulkee tällöin aukaistua latua.

Tarmon historiakirjoittajille latu oli aukaistu. Seuran asiakirjat olivat säilyneet hyvin. Lisäksi jo Tarmon toimintojen varhaisvaiheissa omaksuttu asioiden yksityiskohtainen kirjaaminen oli säilynyt aina viime vuosiin saakka. Eri vuosikymmenien tarmolaiset olivat historiaa tehdessään näin kirjoittaneet sitä asiakirjojen sivuille muistiin.

Historiahankkeessa ei kuitenkaan haluttu pitäytyä pelkästään asiakirja-aineistossa. Tärkeäksi koettiin myös suullisen tiedon kerääminen. Erilaiset tallennetut haastattelut antavat erilaisen näkökulman seuran toimintaan. Monien haastateltujen ääni kuuluu enää nauhalta. Lisäkertomuksia heiltä ei enää voi saada.

Tarmon toimijat ovat myös tallentaneet tietoisesti omaa historiaansa. Vuosikymmenten täyttyessä Warkauden Lehteen on laadittu kirjoituksia seuran vaiheista. Pääsääntöisesti näissä teksteissä on käsitelty seurassa harrastettujen eri lajien vaiheita ja saavutuksia. Vuosijuhlissa on kerätyn tiedon pohjalta esitetty yleisen järjestökäytännön mukainen katsaus seuran vaiheisiin.

Vuosijuhlissa on tehty muullakin tavoin tunnetuksi seuran historiaa. Ansiomerkkien saajien työ on ollut tilaisuuksissa esiin. Juhlissa on esitetty myös historiallisia kavalkadeja, joissa pääosissa ovat olleet eri sukupolvien urheilijat. Sukupolvien saatto on voitu toteuttaa esimerkiksi siten, kuin se tehtiin Tarmon täyttäessä 60 vuotta vuonna 1972:

"Oman juhlavan osansa tilaisuuteen toi alussa esitetty Tarmon toimintamuotoja kuvaava kavalkadi. Alkuun liittyi myös seuran uuden lipun luovutus nuoren polven hiihtäjä Esa Tolvasen ottaessa vastaan seuran uuden lipun veteraaneilta Toivo Suomalaiselta ja Veikko Karhuselta."

Myöhempiin vuosijuhliin on koottu myös valokuvanäyttelyjä. Esimerkiksi 75-vuotisjuhlissa kuvanäyttelyn kokoaminen sai aikaan muistelua, tuttuja tunnistettiin ja ajan kulumista ihmeteltiin.

Varsinaista historiankirjoitusta Tarmossa edustaa vuoden 1972 juhlallisuuksiin kirjoitettu 60-vuotishistoria. Kyseinen historiikin laatineeseen työryhmään kuuluivat Toivo Suomalainen, Yrjö Kosunen, Ossi Mikkonen, Kauko Ahonen sekä Juha Koivula. Historiikin Lukijalle kappaleeseen oli jo tuolloin kirjattu seuraavanlainen teksti:

"Jättäessään teoksen lukijalle, toivoivat Tarmon 60-v. juhlavuoden juhlatoimikunta, seuran johtokunta sekä kokoamisesta vastannut työryhmä, että teos tarjoaisi nykyajan ihmiselle jossain määrin kuvan 60:n vuoden aikana. Samalla ne esittävät toivomuksen, että myöhemmässä vaiheessa paneuduttaisiin vakavasti myös laajemman historian valmistamiseen."

Ensimmäisen varsinaisen historiikin tuottaminen nosti esiin monia keskeisiä Tarmon vaiheita. Lisäksi laajemman historian kirjoittamisesta oli laitettu itämään.

8.3. Tarmon historiahanke

Käsillä olevan historiateoksen synnyttämisen alku oli lausuttu edellä mainitussa 60-vuotishistoriikissa. Tarmon 70-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1982 asia nousi jälleen esille. Tällöin suunniteltiin veteraanille omaa kerhoa, jonka yhdeksi tehtäväksi nähtiin auttaminen historian kirjoittamisessa. Juha Koivula totesi veteraanille järjestetyssä tilaisuudessa, että

"Tarmon historian laatimisessa tarvitaan myös omakohtaisesti mukana olleiden tietoa, joten kyllä kerholaisille ohjelmaa riittää."

Vuoden 1987 helmikuussa Tarmon 75-vuotisjuhlakokouksessa tehtiin lopulta yksiselitteinen päätös seurahistorian valmistamisesta 80-vuotisjuhliin mennessä. Vuosikokouksessa valittiin myös historiatoimikunta, jonka tehtäväksi historiankirjoituksen hoitaminen annettiin.

Kesän 1987 aikana Juha Koivula löysi mahdolliset historiankirjoittajat. Käytyjen keskustelujen pohjalta hanketta lähdettiin viemään eteenpäin aktiivisesti syksyn aikana. Tällöin selvitettiin yleisluontoisesti erilaisia hankkeeseen liittyviä kysymyksiä. Esille nousivat niin olemassa oleviin aineistoihin kuin mahdollisiin resursseihinkin liittyvät seikat. Alusta alkaen myös tulevan historian sisältöä pohdittiin. Tavoitteeksi asetettiin tavanomaisesta poikkeava seurahistoria, jossa Tarmoa haluttiin tarkastella laajasti osana Varkauden liikunta-, kulttuuri- ja järjestöelämää.

Loppuvuodesta 1987 alettiin seura-aineiston kartoitus sekä keräys. Tarmon asiakirjat olivat säilyneet koko toiminta-ajalta hyvin, vaikkakin niiden tuhoutuminen kostealla ullakolla olisi saattanut tapahtua koska tahansa. Tarmon esille kaivetut asiakirjat toimitettiin sellaisenaan Urheilun keskusarkistoon. Merkittävä osa suomalaista työläisurheilun historiaa tuli tallennettua turvalliseen paikkaan.

Seuran 75-juhlallisuuksien yhteydessä syksyllä järjestettiin myös veteraanitilaisuus. Tässä tilaisuudessa kerättiin tietoja eri aikoina Tarmossa toimineista henkilöistä. Näin saatiin muodostettua haastateltavien perusverkosto, jota täydennettiin myöhemmin suoritettujen haastattelujen yhteydessä. Lisäksi käynnistyneestä historiahankkeesta tiedotettiin aktiivisesti paikkakunnalle leviävissä lehdissä.

Tarmon käsitteellinen tarkastelu johti ajatukseen tehdä aiheesta sosiologinen lisensiaattitutkielma. Urheiluseuran teoreettinen tarkastelu johdatti kirjoittajat yhä syvemmälle aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen. Urheiluseuran teoreettiseksi lähestymiseksi ei riittänyt monista seurahistoriikeista löytynyt toteamus, että tarkoituksena ei ole esittää ainoastaan senttien ja sekuntien historiaa, vaan tarkastella tapahtumien taustoja sekä selvittää niitä myös lukijalle.

Vuosi 1988 kuluikin pääsääntöisesti perehtymisenä urheiluseura- ja liikuntasosiologiseen tutkimukseen. Historiatoimikunnan lisäksi syksyllä valittiin tieteellinen johtoryhmä, jonka jäseniksi lupautuivat silloinen apulaisprofessori Antero Heikkinen ja Dosentti Seppo Hentilä sekä vt. professori Pentti Maljojoki. Johtoryhmän jäsenten neuvot suuntasivat osaltaan historianhanketta. Samoin historianhankkeeseen liittyen käynnistettiin myös seuran veteraanitoiminta, joka avulla pyrittiin hakemaan lisää sekä haastateltavia että aineistoja.

Vuoden 1989 keväällä käytiin ensimmäisen kerran läpi kertynyt aineisto, jonka perusteella voitiin suunnitella aineiston käyttömahdollisuuksia tutkimuksessa. Vuoden aikana tehtiin myös ensimmäinen elämänkerta- ja teemahaastattelut. Teoreettinen pohdiskelu johti tarkastelemaan seuraa kehitetyn seuraluokittelun puitteissa. Keväällä 1989 toteutettiin ensimmäinen ryhmähaastattelu, jossa paneuduttiin Tarmon varhaisimmista vuosikymmenistä aina 1940-luvulle saakka.

Vuoden 1989 kesällä asiakirja-aineisto käytiin toimintakertomusten ja -suunnitelmien sekä pöytäkirjojen osalta täydellisesti läpi. Lisäksi käytiin läpi siihen mennessä kerääntyneet jaostojen ja alajaostojen asiakirjat. Kesällä toteutettiin toinen ryhmähaastattelu, jossa tarkastettiin 1940-luvun loppupuolelta sekä 1950- ja 1960-lukuja. Elämänkerta- teemahaastatteluja tehtiin koko vuoden ajan. Teoreettinen pohdiskelu kuului kiinteänä osana niihin valintoihin, joita tutkijat tekivät painautuessaan syvemmälle Tarmon vaiheisiin.

Vuosi 1990 suuntasi hanketta voimallisesti teoreettisen tarkasteluun. Sosiologian lisensiaattitutkimus alkoi saada muotoaan siten, että Tarmo-hankkeeseen kiinteästi liittyvä tutkimus valmistui vuoden 1991 alussa. Koko ajan tieteellisen opinnäytetutkimuksen kirjoittamisen rinnalla kerättiin lisää aineistoa. Syksyllä 1990 toteutettiin 1970- ja 1980-lukua valaiseva ryhmähaastattelu. Tällöin tehtiin vielä myös elämänkerta- ja teemahaastatteluja .

Keväällä 1991 Joensuun yliopistoon valmistuneen lisensiaattitutkielman Tarmopa poekija ollaan - Tutkimus suomalaisen urheiluseuran muutoksesta jälkeen aloitettiin varsinaisen historian kirjoittaminen. Tarmon historiateoksen muotoon sekä sisältöön tehty kokkaus tutkimuksellisiin pohdiskeluihin on vaikuttanut oleellisesti. Kiinnostuneelle lukijalle esitetään seuraavassa millaisin käsittein Tarmoa on lähestytty.

8.4. Urheiluseuratutkimuksen käsitteistöä

Urheiluseuran teoreettinen tarkastelu johti sellaisten käsitteiden luomiseen, joiden avulla voitaisiin tarkastella laajemminkin urheiluseuratoimintoja. Näin olleen seuraavassa esitettyjä käsitteitä voidaan käyttää muidenkin seurojen kuin Tarmon tarkastelussa. Keskeisiä käsitteitä ovat akkulturaatio, seuratoiminnan kaudet ja urheiluseuratypologia.

Akkulturaatio

Tutkimuksen avuksi otettiin akkulturaation käsite. Akkulturaatio merkitsee sitä, että urheiluseuraa tarkasteltiin vuorovaikutuksessa ylhäältä paikkakuntatasoiseen lähiympäristöön sekä toisaalta laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen. Oheinen kuvio havainnollistaa asiaa.

Yhteiskunnalliseksi kaukotekijäksi nähtiin laaja-alaisesti yhteiskunnassa vaikuttavat tekijät. Tällaisina voidaan pitää esimerkiksi teollistumista, kaupungistumista, vapaa-ajan lisääntymistä sekä kulutusmahdollisuuksien kasvua. Kaukotekijät luovat reunaehdot paikkakuntatasolle ja siten myös liikuntakulttuurille.

Urheiluseuran toiminnan keskeisiä ovat liikuntakulttuuriset lähitekijät. Osana paikkakunnan liikuntakulttuuria seura joutuu ottamaan toiminnassa huomioon monenlaisia ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Esimerkiksi uusien lajien tullessa paikkakunnalle joudutaan pohtimaan, voiko seura ottaa kyseisiä lajeja ohjelmaansa. Urheiluseura kostuu erilaista toimijoista. Urheiluseuran johto, päätöksentekijät, lajien ja toimintojen harrastajat sekä mahdolliset harrastajat suhtautuvat asioihin eri tavoin. Tällöin seuran johtokunta saattaa määritellä, millä tasolla eri lajeja voidaan harrastaa. Resurssien puutteessa esimerkiksi Tarmon johtokunta kielsi koripallojoukkuetta nousemasta ylempään sarjaan. Eri näkökulmien huomioon ottaminen tekee akkulturaatiosta kerroksisen. Tällöin muodostuu seuraavanlaiseksi:

Tarmon historiankirjoituksen kannalta edellä esitetty näkökulma johti tiettyihin tutkimuksellisiin valintoihin. Hankkeessa pyrittiin säilyttämään kokousnäkemys, jolloin kaikkien toimintatasojen näkökulmaa haettiin erilaisilla aineistolla. Johtotason ratkaisuja näkemyksiä esitettiin Seppo Hentilän laajasta TUL:n historiasta. Johtotason näkemykset heijastavat niitä valintoja, joita koko työläisurheiluliikkeen johdossa on tehty vuosikymmenten saatossa. Näillä ratkaisuilla on ollut oma vaikutuksensa aina urheiluseuratoiminnan perustasolle. Esimerkiksi tästä kelpaavat ne päätökset, joilla TUL:n päättävät elimet ovat säädelleet TUL:n urheilijoiden kilpailutoimintoihin osallistumista.

Seuratason näkökulma ilmenee niistä päätöksistä, joilla seuran toiminta on suunnattu. Keskeiseksi lähteeksi muodostuvat tällöin seurassa tuotetut asiakirjat. Tarmon osalta nämä asiakirjat ovat säilyneet pääsääntöisesti hyvin ja näin ollen seuratason näkökulma oli helposti käytettävissä. Seuratason päätökset oli kirjattu johtokunnan pöytäkirjoihin, sekä toimintakertomuksiin ja -suunnitelmiin. Lisäksi jaostojen ja alaosastojen asiakirjat ilmensivät päättäjien pohdintoja sekä päätöksiä.

Jäsenistön näkökulmaa ei kirjata suoranaisesti mihinkään. Jäsenistön näkemyksiä voi kuitenkin lukea seuratason päätöksistä. Seuran vastuullisissa asemissa toimivathan joutuvat päätöksissään ottamaan huomioon, mitä jäsenet ja harrastajat haluavat. Päättäjät tekevät näin ollen tiettyjä valintoja, joilla säädellään jäsenten toimintamahdollisuuksia. Läheskään aina näkemykset eivät vastaa toisiaan ja seurauksena saattaa olla ristiriitoja. Tarmossa esimerkiksi naisten irtoamisen omaksi seurakseen ilmenisi selkeää ristiriitaa seuran

johtomiesten ja voimistelua ja voimistelua harrastavien naisten välillä. Samoin palloilun irtoamisessa omaksi seurakseen oli pyrkimyksenä kohottaa palloilun toimintaedellytyksiä. Yleisseurassa palloilun edellytyksiä. Yleisseurassa palloilun arveltiin jäävän lapsipuolen asemaan.

Jäsenistön näkökulmaa haettiin tutkimuksessa kolmenlaisella haastatteluilla. Ryhmähaastatteluissa esitettiin vuosikymmenittäin seurassa toimineiden näkökulmaa. Yksilöhaastatteluissa käytettiin elämänkertametodia . Haastattelut teemoiteltiin niin, että haastateltavat toivat esiin myös sellaisen näkökulman, jossa he tarkastelivat toimintaansa urheilijoina ja liikunnan harrastajina. Haastatteluissa tarkasteltiin erikseen myös sitä vaihetta, jolloin tarmolaiset puhuivat vaiheistaan päätöksentekijöinä. Kolmanneksi käytettiin myös teemaharjoitteluja. Näillä haastatteluilla tarkistettiin erilaisia asioita sekä luotiin laajempaa yhteiskuvaa tapahtumiin.

Akkulturaation käsitteen toimimisen kannalta kiinnitettiin huomiota pariin keskeiseen kysymykseen. Ensinnäkin urheiluseuran toiminnan kannalta liikuntakulttuurissa lähitekijöitä on tarkasteltu mahdollisimman perusteellisesti. Tämä merkitsi erilaisen Varkautta käsittelevän aineiston perusteellista läpikäyntiä. Erityisesti huomiota kiinnitettiin kaikkeen siihen, mikä koski varkautelaista liikuntakulttuuria ja sen muutosta. Tällä tavoin selvitettiin, kuinka Tarmo sijoittuu paikkakunnan kokonaisuuteen. Tällöin voidaan myös havaita, kuinka Tarmon vaikutus ei ole ulottunut ainoastaan liikunnan ja urheilun alueelle. Tarmon merkitys yhteiskunnallisena vaikuttajana sekä merkittävänä kasvatus- ja kulttuurivaikuttajana nousee esiin.

Toiseksi urheiluseuran muutoksen ymmärtämiseksi on perehdytty siihen muutoksen, joka vaikuttaa koko liikuntakulttuuriin. Tämä muutos ilmenee muun muassa urheiluseuratoiminnan erilaisina vaiheina. Laajempi liikuntakirjallisuuden tarkastelu sekä Tarmon tutkimushanke synnyttivät jaottelun, jonka avulla suomalaisen urheiluseuran muutos voidaan nähdä tiettyinä seuratoiminnan kausina. Tämä historiateoksen tarkastelu tapahtuu edellä juuri kyseisiin kausiin perustuen. Seuraavassa luvussa kuvataan käsitteellisesti näitä kausia.

Urheiluseuratoiminnan kaudet

Tutkimushankkeen edetessä urheiluseuratoiminta hahmotettiin neljäksi kaudeksi, jota luonnehtivat erilaiset toimintojen muodot ja sisällöt. Kaudet nimettiin seuraavalla tavalla:

1. yhtenäiskulttuurin kausi

- viime vuosisadalta 130-luvulle

2. harrastuksellis-kilpailullinen kausi

-1930-luvulta 1960-luvun lopulle

3. kilpailullis-valmennuksellinen kausi

-1970-luvulta 1980-luvun loppupuolelle

4. eriytyneen toiminnan vaihe

-1980-luvun loppupuolelta alkaen

Seuraavassa tarkastellaan lyhesti kutakin kautta. Yhtenäiskultuurisella kaudella urheiluseuratoiminta oli kiinteästi sidoksissa muuhun järjestötoimintaan. Työväenkulttuurissa harrastamisen keskuspaikoiksi rakennettiin työväentalot, joissa liikunnan lisäksi laulettiin, lausuttiin, soitettiin ja näyteltiin. Sivistyksellisten pyrkimysten ilmauksia olivat taloille syntyneet kirjastot ja lukusalit.

Yhtenäiskulttuurin kaudella liikunnan asema osana muuta järjestökulttuuria oli vahva. Liikunta ja urheilu ilmensivät työväestön kulttuurin olennaisesti kuuluvaa voiman arvostusta. Toiseksi voimistelulla oli järjestäytyvälle työväenkulttuurille symbolinen arvonsa. Voimistelu opetti seisomaan oikeassa rivissä tai toimimaan ripeästi ohjeiden mukaan, kuten esimerkiksi pyramidivoimistelussa tehtiin. Kolmanneksi kaikenlainen urheilu edusti kansanvalistushengen mukaista hyvää elämää. Tällaisen käsityksen myös työväenliike oli omaksunut toimintansa alkuajoista lähtien.

Toinen kausi, harrastuksellis-kilpailullinen kausi, käynnistyi lisääntyvän kilpailutoiminnan myötä. Se jatkui aina 1960-luvun loppupuolelle saakka. Kautta luonnehtii kilpaurheilun nousu ja irtaantuminen suhteellisen itsenäiseksi toimintalohkosi. Kilpaileminen muodostui keskeiseksi koko seuratoiminnan kannalta, jolloin edellisen vaiheen laaja-alainen liikuntatoiminta retkineen jäi muiden järjestöjen vastuulle. Harrastuksellis-kilpailullisella kaudella luotiin perusta luotiin perusta koko suomalaisille kilpaurheilujärjestelmälle.

Kolmas kausi, kilpailullis-valmennuksellinen kausi, käynnistyi 1970-luvun alusta, jolloin valmennus ja sen taustalla vaikuttavat urheilua. Kautta luonnehtii valmennuksen suunnitelmallisuus, lajinomaisuus sekä ympärivuotisuus eri harjoituskausineen.

Kilpailullis-valmennuksellisella kaudella valmennuksen kokonaisvaltaistumisen seurauksena koko urheilujärjestelmä koki huomattavia muutoksia. Urheiluorganisaatiot loivat uudenlaiset järjestelmät ohjaajien ja valmentajien kouluttamiseksi. Urheilijoiden leiritystä, suoritusten analysointia sekä testausta kehitettiin voimallisesti. Tiedon lisääntyminen ilmeni myös liikunta- ja urheilututkimuksen kasvuna sekä julkaisujen ja kirjoitusten lisääntymisenä.

Neljäs kausi, eriytyneen toiminnan kausi, käynnistyi 1980-luvun loppupuolelta alkaen. Kehityksen taustalla oli koko liikuntakulttuurin eriytyminen, jonka heittämään haasteeseen urheiluseurat ovat joutuneet vastaamaan. Eriytyneen toiminnan kautta luonnehtii ylhäältä huippu-urheilun irtoaminen yhä selvemmin perinteisestä seuratoiminnasta. Toisaalta kilpaurheilun rinnalle on syntynyt erilaisia liikuntamuotoja, joista suuri osa ei sijoitu kilpaurheilun kentille. Yksittäisten liikkujien harrastamisen motiivit ovat entistä kirjavampia. Samalla liikuntakulttuuriin on syntynyt sangen erilaisia yhteenliittymisen muotoja.

Edellä luonnosteltu kehitys ilmenee myös Tarmon vaiheissa. Vaiheiden luonnostelu tutkimushankkeen edetessä loi tarkastelunäkökulman myös tämän historian kirjoittamiselle. Neljästä urheiluseurantoiminnan vaiheesta muodostui tähän kirjaan neljä päälukua.

Urheiluseuratypologia

Tutkimushankkeen edetessä ilmeni, että eri toimijoilla on erilaisia käsityksiä urheiluseuran toiminnasta. Erilaisten kiinnostuksen pohjalta syntyneissä yhteenliittymissä on Tarmon eri vaiheissa harrastettu monenlaisia toimintamuotoja. Eri toimintoja ja lajeja harrastaneen seuran sisälle on muodostunut erilaisia urheiluseuroja. Osa seuroista ei ole mahtunut yleisseuran puitteisiin, vaan seurauksena on ollut yleisseurasta irtaantuminen ja itsenäisen seuran perustaminen.

Urheiluseurojen käsitteellinen tarkastelu auttoi näkemään Tarmonkin puitteissa toimineiden seuratyyppien olennaiset eroavaisuudet. Pääasiallisesti seurat jakaantuivat kahteen ryhmään. Yhtäältä on seuroja, jotka osallistuvat erilaisiin kilpailujärjestelmiin. Tällaisia seuroja ovat huippu-urheiluseurat, kilpailullis-kasvatukselliset seurat sekä liikunnallis-harrastukselliset seurat.

Huippu-urheiluseurat toimivat liikeyritysten tavoin. Urheilijat niihin ostetaan työvoiman tavoin muista huippuseuroista tai niin sanotuista kasvattajaseuroista. Huippuseura tarvitsee toimintansa ylläpitämiseksi julkisuutta ja markkinointia. Täten seuraa voidaan kutsua myös julkisuus-markkinalliseksi huippu-urheiluseuraksi. Tällaista seuraa on viime vuosina Tarmossa edustanut miesten mestaruussarjassa pelaava lentopallojoukkue.

Kilpailullis-kasvatuksellisessa seurassa valmentautuminen ja kilpailulliset tavoitteet ovat keskeisessä asemassa. Syystä tai toisesta tällainen seura ei kuitenkaan pysty kohoamaan huippu-urheiluseuraksi. Esimerkiksi nuorisourheilua sponsorit eivät ole valmiita tukemaan niin paljon, että urheilijoiden täysimittainen kalastaminen olisi mahdollista. Toki lahjakkaille nuorillekin esitetään lupauksia paremmista harjoitteluolosuhteista ja valmennuksesta sekä taloudellisesta tukemisesta. Huippu-urheilijoiden kalleuden vuoksi kilpailullis-kasvatuksellisia seuroja tarvitaan huippujen tuottamisessa. Paikkakunnan vähäisten taloudellisten resurssien seurauksena kasvattajaseuran urheilijat joutuivat etsimään huippu-uraansa muilla paikkakunnilla. Tarmossa kilpailullis-kasvatuksellista seuratyyppiä edusti esimerkiksi 1970luvun yleisurheilu, jossa nuoria urheilijoita valmennettiin systemaattisesti kohti huipputuloksia.

Liikunnallis-harrastuksellisessa seuroissa otetaan osaa kilpailutoimintaan, mutta valmentautuminen ei ole suunnitelmallista. Lapset ja nuoret saattavatkin ottaa osaa usean lajin kisoihin. Lajien kilpaillessa keskenään voi kuitenkin käydä niin, että yhä nuoremmat pyritään kiinnittämään tietyn lajin harrastajiksi. Tamossa liikunnallis-harrastuksellisia seuroja on syntynyt jatkuvasti. Usein toiminta on jopa käynnistynyt seuran ulkopuolella ja vasta tarve kilpailuihin osallistumisesta on tuonut harrastajat urheiluseuran suojiin. Kilpailujärjestelmiin osallistuvien seurojen lisäksi on olemassa seuroja, joissa liikunnan harrastaminen ei johda kilpakentälle. Tällaisia seuroja voidaan kutsua sosio-kulttuuriseksi seuroiksi ja niitäkin voidaan katsoa olevan kolmenlaisia.

Yhteisöllis-elämyksellisissä seuroissa liikunnalla on välinearvo yhteisten kokemusten elämysten synnyttämisessä. Toimijoiden vuorovaikutus on keskeisellä sijalla. Tarmossa tällaista seuratyyppiä edustavat naisvoimistelijat aina vuoteen 1945 saakka. Tällöin kilpaurheilun ja yhteisöllisen naisliikunnan välille syntyneen ristiriidan seurauksena naiset päättivät perustaa oman seuransa. Yleisseurassa eri seuratyyppien välisiä vastaavanlaisia ongelmia ilmestyy jatkuvasti.

Alueellis-liikunnallinen seura muodostuu, kun jollakin alueella syntyy tarve liikunnan avulla järjestää yhteistä toimintaa. Tarmossa tällaisia seuroja edustivat 1940- ja 1950-lukujen eri puolille kauppalaa syntyneet alaosastot. Ne kokosivat erityisesti nuorisoa kotien lähialueilla tapahtuvaan liikunnalliseen harrastukseen.

Kasvatuksellis-sosiaalisissa seuroissa liikunnan avulla pyritään selkeisiin kasvatustavoitteisiin. Tällöin urheiluseuran puitteissa ei rajoitusta pelkästään liikunnalliseen toimintaan. Tarmossa tällaista seuratyyppiä edustaa 1970-luvun nuorisojaosto. Se toimi "TUL:n nuorisopoliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi."

Tarmo-hankkeessa muodostettu urheiluseuratyypittely voidaan esittää oheisella kuviolla.

Edellä esitettyä tarkasteltaessa on syytä muistaa, että luodut seuratyypit ovat käsitteellisesti luotuja tutkimuksen apuvälineitä. Ne eivät ole siten sellaisenaan siirrettävissä vastaamaan käytännön urheiluseuroja. Kaikkien seuratoiminnoissa mukana olleiden on kuitenkin helppo löytää yhteneviä piirteitä tutkijan harmaiden hahmotelmien ja käytännön värikkäiden toimintojen väliltä.