Sisällys
Esipuhe
1 2 3 4
5 6 7 8 9
Lähteet
Toimihenkilöt
Tarmon laulu
Kiitokset

9. Lopuksi

Varkauden Tarmon yhden vaiheen, 80-vuotishistorian, kääntyessä viimeiselle lehdelleen on tullut yhteenvedon aika. Seuraavassa yhteenveto tehdään kolmesta näkökulmasta. Ensinnä tarkastellaan, millainen Tarmon merkitys on ollut. Toiseksi pohditaan, millaiset keskeiset piirteet ovat luonnehtineet Tarmon toimintaa. Kolmanneksi nostetaan esille historianprojektiin liittyviä asioita.


9.1. Tarmon merkitys

Tarmo syntyi kiinteässä yhteydessä muuhun työväenliikkeen järjestö- ja kulttuuritoimintaan. Näin ollen Tarmon toiminta kosketti ensimmäisinä vuosikymmeninä erityisesti työväestöä. Perustellusti voidaan sanoa Tarmon vetäneen liikunnan pariin monenlaisia ihmisiä ja laajentaneen näin harrastajien kokonaiskuvaa. Tämän kiinteän kytkennän seurauksena liikuntaa ja urheilua opittiin myös arvostamaan. Tämä puolestaan johti Tarmon toiminnan tukemiseen.

Liikunnalla ja siihen liittyvillä seuratoiminnalla on ollut keskeinen merkitys myös toisessa mielessä. Toimeliaisuuden muotoina liikunta, urheilu ja kisailu ovat olleet lähellä työväestön elämäntapaa. Tätä kuvasivat toiminnallaan ne nuorisosakit, jotka syntyivät asuinalueille omatoimisesti kenttiä ja suorituspaikkoja rakentaen. Lisäksi liikunta on elvyttänyt ja vetristänyt raskaan työn jäykistämiä lihaksia sekä tarjonnut mahdollisuuden virikkeelliseen vapaa-aikaan.

Toiminnallaan Tarmo toteutti yleisesti liikuntakasvatusta. Seuran suojista niin lajiharrastajat kuin eri asuinalueilla touhuavat löysivät mahdollisuuden kehittää liikunnallisia valmiuksiaan. Läpi vuosikymmenten Tarmon on ollut mukauduttava muuttuneeseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Viime kädessä seuratoiminta on tarjonnut yksittäiselle tarmolaiselle mahdollisuuden paitsi urheilemiseen ja liikkumiseen myös erilaisten kulttuuristen ja järjestöllisten muotojen harjoittamiseen. Monen tarmolaisen osalta seuratoiminta on ollut jatkoa tai opiskelujen täydennystä. Seuratoiminnan antamasta elämänsisällöstä kertovat ne mukavat muistot, joita seuran veteraanit kertovat haastatteluissa usein kovin vaikeistakin ajoista.

Tarmon merkitystä työväenliikkeen järjestöllisenä kasvattajanakaan ei voida sivuttaa. Ylhäältä monelle työväenliikkeen toimintaan tulleelle Tarmo oli ensimmäinen järjestäytyneen toiminnan muoto. Toisaalta Tarmon olemassa olo kiinnitti myös päättäjien huomiota liikuntakasvatuksen kysymyksiin. Meidän aikakautemme ihmisen on vaikea hahmottaa, kuinka esimerkiksi vuosisadan alkuvuosikymmeninä liikuntaa pidettiin keskeisenä terveen elämän lähteenä. Kansanvalistushengen mukaisesti liikunnan ja urheilun harrastaminen nähtiin vastapainona turmiolliselle ja terveyttä murentavalle elämänmenolle.

Tarmon toiminta piti sisällään ihmisen monipuolisuuden kunnioittamisen. Urheilun lisäksi seuran laaja toiminta on kannustanut harrastamaan muitakin kulttuurin muotoja. Iltamien esiintymistilaisuudet ovat olleet monelle " esittävälle taiteilijalle " mieliinpainuvia kokemuksia. Seuran järjestämä kulttuuritoiminta on avannut pääsääntöisesti urheilusta kiinnostuneille mahdollisuuden katsoa maailmaa uudenlaista näkökulmasta. Tanssit, retket, illanvietot ja erilaiset muut yhdessäolon hetket ovat koonneet ihmisiä virkistävään toimintaan. Haastateltavien mieliin nousevat edelleen huvitilaisuuksissa esiintyneet Luuton mies Luttilasta jaSelkärangaton Repokankaalta. Lisäksi Tarmon kilpailutapahtumat ovat tarjonneet hyvää urheiluviihdettä, josta varkautelaiset penkkiurheilijat ovat saaneet nauttia erilaisin painotuksin läpi vuosikymmenten.

Tarmo Varkauden ensimmäisenä TUL:n seurana on luonut paikkakuntatasoisesti perustan varkautelaiselle työläisurheilulle. Monet toiminnat ja lajit ovat syntyneet Tarmon siipien suojissa. Eikä seuran virittävä vaikutus virittävä vaikutus ole jäänyt TUL:n puitteisiin, sillä joidenkin lajien osalta toiminta on jatkunut uudenlaisella keskusjärjestökytkennällä.

Liikunta- ja urheilupolitiikan kannalta Tarmo on työläisvaltaisessa kaupungissa olemassa olollaan rakentanut siltaa vapaehtoisen kansalaistoiminnan ja julkisen päätöksenteon välillä. Monesti Tarmosta lähtenyt aloite tai pohdinta on kulkeutunut muodossa tai toisessa kunnallishallintoon. Urheilun olosuhteisiin ja resursseihin tällä kytkennällä on täytynyt olla oma vaikutuksensa. Tarmon monet päätöksentekijät ovat olleet rakentamassa siltaa myös urheilun valtakunnallisiin järjestöihin, jolloin niin sanottu kentän ääni on tullut kuulluksi.



9.2 Tarmon toiminnasta

Tarmon toimintaa tarkasteltaessa nousee esille kolme seikkaa. Nämä luonnehtivat kaikkein olennaisimmalla tavalla Tarmon toiminnan suuria linjoja.

Ensinnäkin on korostettava Tarmon toiminnoissa mukana olevien pyyteetöntä ja uhrautuvaista toimintaa. Kaikkein pisimpään mukana olleille vapaaehtoista seuratyötä on kertynyt yli kolme vuosikymmentä. Jos toiminta-ajaksi lasketaan myös oma liikuntaharrastus, voidaan monen sanoa olleen ikuisia tarmolaisia. Vapaaehtoistyön arvoa lisää se, että useimmiten seuratyöstä ei saanut juuri minkäänlaista korvausta. Usein mukana oleminen on pikemminkin merkinnyt paitsi ajan uhraamista myös oman kukkaron " nyörien löysäämistä". Ilman lukemattomia vapaaehtoisia työtunteja Tarmon toiminta ei olisi kerta kaikkiaan sujunut.

Toinen keskeinen Tarmoa kuvaava piirre on toiminnan aaltoliike. Seuratoiminnan nousut ja laskut ovat vuorotelleet säännöllisesti. Joissakin olosuhteissa johtokunta on joutunut kirjaamaan asiakirjoihin, että seuratoiminnan lamasta on ainoastaan " yksi tie ja se on ylöspäin ". Joskus on voitu todeta menneen niin hyvin, että Tarmon toiminta on ollut " viime aikoina yhtä nousua ".

Aaltoliikettä selittävät monet tekijät. Urheiluseuran yrittäessä vasta liikuntakulttuurin muutokseen käy helposti niin, että ajan vaatimuksiin mukautettu seuratoiminta ei keskenään muutoksessa mukana. Toimintatavat vanhenevat ja uusien etsimiseen menee oma aikansa. Ihmisten tekemässä seuratoiminnassa käy usein myös niin, että vastuunkantajat väsyvät ja on pakko vetää välillä henkeä. Yllättävän monet palaavat kuitenkin takaisin oman mieltymyksensä mukaisiin toimintoihin. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat laji-ihmiset, joiden turvin kasvakin sukupolvi on saanut kiinnostumaan lajien hienouksista.

Varsinkin liikuntakulttuurin vallalla oleva eriytynyt vaihe asettaa oman haasteensa Tarmon toiminnalle. Ihmisten yhä moninaisemmat odotukset aiheuttavat uusien kokeilujen mylläkän. Entisenkaltaisten isojen maininkien sijaan nousee jatkuvasti puhureita. Tarmokin joutuu sopeutumaan erilaisiin kokeiluihin ja projekteihin, joissa ihmiset eivät välttämättä kiinnity seuraorganisaatioon entisenkaltaisella otteella. Vai olisiko sittenkin mahdollista, että tulevat toimijat näkisivät pirstoutuneessa ja eriytyneessä toiminnassa jotakin yhteistä aikaisempien vuosikymmenien tapahtumiin? Olisiko sittenkin olemassa aineksia jonkinlaiselle kokonaisuudelle?

Kolmas keskeinen tekijä Tarmon toiminnassa on ollut talouden vaikutus seuratoimintaan. Talouden ollessa hyvissä kantimissa toimintaa on pystytty järjestämään. Tällöin seuran ohjelmaan on uskallettu ottaa esimerkiksi uusia lajeja. Taloudellisia laskusuhdanteita on seurannut myös toiminnallinen lama. Tämän seikan seurajohto on joutunut usein tunnustamaan. Talouden puitteissa on ollut elettävä, vaikka joskus on jouduttukin turvautumaan " vekselivetoon ".



9.3. Historiahanke ymmärrystä etsimässä

Tarmon viitisen vuotta kestänyt historiahanke on tämän teoksen myötä päätöksessä. Historiahanke on nostanut esiin lukemattoman määrän ratkaisevia kysymyksiä ja siten se on ollut monille mitä suurimassa määrin oppimistapahtuma. Historiaa koottaessa ei ole laitettu ainoastaan tietoja tapahtumia oikeaan järjestykseen, vaan mukana olleiden ymmärryksenkin on oletettava erilaisten näkökulmien myötä lisääntyneen.

Hankkeen kuluessa esille nousi seuratoiminnan ongelmien samankaltaisuus. Tämä puolestaan opetti näkemään, että kaikkea ei pidä arvioida nykypäivän näkökulmasta. Tätä seikkaa korosti jo ensimmäisessä saatekirjeessään hankkeen keskeinen tiedonantaja Veikko Tarvainen. Tarkempi asioiden tarkastelu osoittaa, kuinka rohkeita ja mielikuvituksellisiakin päätöksiä seuraelimissä on tehty. Usein Tarmoa on johdettu lisäksi kaikin puolin erittäin vaikeissa toiminnallisissa olosuhteissa.

Ongelmien samankaltaisuudesta hyväksi esimerkiksi käy Tarmon kiinteydestä huolehtiminen. Eri aikoina tämä asia on sanottu eri tavoin. Vuonna 1921 puhuttiin toverihengen vahvistamisesta. 1930-luvulla naisten toiminta vaikutti seurahenkeen niin, että vasta naisten lähdettyä Tarmosta heidän merkityksensä havaittiin. 1970-luvulla Tarmon keskeisenä painopistealueena oli myös me-hengen luominen. 1990-luvulla etsitään uusia muotoja, vaikkakin yhteisöllisen liikuntatoiminnan järjestelyjen onnistuminen ei olekaan toimintakertomusten mukaan tapahtunut " suotuisten tähtien alla ".

Tämän päivän tarkastelijalle ongelmien samankaltaisuus kertoo ihmisten antamien kulttuuristen merkitysten kietoutumisesta moneksi kudelmaksi. Tällöin asioiden ja niihin vaikuttaneiden tekijöiden, alkujen ja loppujen yksiviivainen osoittaminen muodostuu ongelmalliseksi. Nykypäiväkään ei näyttäydy tällöin aiemmasta poikkeavana ajanjaksona, jona tiedettäisiin menneitä sukupolvia enemmän.

Historiaprojektissa on korostettu juuri näitä ihmisten toiminnalleen antamia merkityksiä. Niin tässä historiateoksessa kuin muissakin aiheeseen liittyvässä tutkimuksessa on esille nostettu ihmisten omat määritykset, muistelut ja tarinat. Näin ollen tutkijat eivät ole tarkastelleet Tarmoa viileän ukopuolisina, vaan ovat yhteisissä pohdinnoissa seuraväen kanssa tunteneet olevansa osa yhtä yhteistä Tarmon vaihetta. Lainaukset haastatteluista, pöytäkirjoista, toimintakertomuksista ja muista asiapapereista kertovat osaltaan mitkä ovat olleet eri aikoina tärkeitä kysymyksiä.

Historiaprojektissa on kerätty kenties ainutlaatuinen yhtä urheiluseuraa koskeva asiakirja-, haastattelu- ja muisteluaineisto. Tämä aineisto on tutkijoiden sekä muiden urheiluseuratoiminnasta ja menneisyydestä kiinnostuneiden käytettävissä. Ilman tarmolaisten toimeliaisuutta aineistoa ei olisi tuotettu missään muodossa, eikä edes olisi kerätty talteen.

Lopuksi on esitettävä toivomus siitä, että Tarmon historiaprojekti siihen liittyvine tutkimuksineen lisää ymmärrystä seuratoiminnasta. Kaiken lisäksi syytä toivoa, että ymmärrys ulottuisi koskemaan laajemminkin maamme urheilutoimintaa. Tehty työ on kiitos henkilöille, joilla on riittänyt seuratoiminnassa tarmokkuutta vuodesta toiseen.